pioni

pioni

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Niin muuten

Tuli mieleen, että viimeaikaiset vähäiset blogikirjoittelut voivat antaa sellaisen kuvan, että Tinder on tällä hetkellä jotenkin tärkeä asia elämässäni. Joku mahdollinen lukija voi jopa luulla, että Tinderin parissa vietetty aika on johtanut vähäisiin kirjoitteluihin. No, ei ole asian laita näin. En avaa Tinderiä päivittäin enkä viikoittain enkä todellakaan ole tavannut yhtän ihmistä sen kautta. En vain ole jaksanut kirjoittaa siitä, miten itselläni oikeasti menee, koska en jaksa ajatella koko asiaa. Ei kestänyt kuukautta kauempaa se uudestavuodesta alkanut hyvä vointi, vaan vaikeaa on. Ajattelin vain mainita.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Tinder-turnoffeja yms.

Muutamat asiat ihmisten Tinder-profiileissa ovat ns. instant-turnoffeja (eli välittömästipoispäältäkääntäjiä):

-jo mainitsemani "kerron kaiken itsestäni pelkillä emojeilla", tiedoksi: kukaan ei ymmärrä mitä helvettiä yrität sanoa
-kuva, jossa poseeraat selvästi entisen tai nykyisen puolison tmv. kumppanin kanssa
-kuva, jossa poseeraat lomamatkalla hassun ja todennäköisesti riistetyn turistienviihdyttäjäeläimen kanssa
-kahdeksan kuvaa Fingerpori-ruuduista tai mietelauseista, ei yhtään itsestä
-neljä kasvokuvaa kasvojen eri puolista, kaikki otettu saman vaatekaappirivistön edessä samana päivänä (ei sitä keskitietä niin vaikea ole löytää)
-"ämpäri kaupan päälle", kiinnostaisi kyllä aidosti montako kertaa tuolla lainilla on päästy treffeille
-"olethan minua lyhyempi ja pitkähiuksisempi" ynnä kahdeksantoista muuta ulkonäkövaatimusta elämänkumppanille

ja onhan noita muitakin.

Asiasta laskiaispullaan, katselin kun lumilautailijoille jaettiin mitaleja ja lajin nimenä oli Ladies' slopestyle. Siis mitä on tapahtunut woman-sanalle? Tarvitseeko se sukupuoli nyt yhtäkkiä söpön lellittelynimen tuollaisessa yhteydessä, jossa on tietääkseni aina puhuttu yksinkertaisesti miehistä ja naisista? Olen kuin halolla päähän lyöty.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Filantrooppi

On yksi sana, joka aina pakenee mielestäni, kun tarvitsisin sitä: filantrooppi. Tämän viikon alussa sille olisi ollut käyttöä eräässä keskustelussa, mutta sana suostui tulemaan vain kielen päälle, ei ulos suusta. Siinä kielen päällä se sitten pysyttelikin neljä päivää, kunnes juuri äsken sain sen kakaistua ulos.

Mainitun keskustelun ja siinä tapahtuneen sanan kadotuksen yhteydessä tajusin, että minulta on erittäin harvoin mikään sana hukassa. Huomasin myös, että ääntöelimistöni alkoi kauhealla vimmalla etsiä sanaa, tai edes siinä esiintyviä äänteitä. Suusta tuli ulos pari sellaista epäsanaa, jotka olivat ilmeisesti parasta, mihin aivoni sillä hetkellä pystyivät. Päätin, että en etsi hukattua sanaa internetin ihmeellisestä maailmasta, vaan aivojumppautan itseäni kunnes muistan sanan. Viikon aikana olen siis aina välillä (kotona, yksin) tehnyt aktiivisia ponnistuksia filantroopin löytämiseksi ja siinä matkan varrella kirjannut ylös puhelimen muistilappusovellukseen ne versiot, joita aivoni (ääntöelimistön suosiollisella avustuksella) ovat spontaanisti tarjonneet vaihtoehdoiksi. Tässä lista niistä aakkosjärjestyksessä.

Afakolyytti
Akrapyyli
Algefagi
Alkronaatti
Amakolyyni
Amalfyytti
Amorootti
Artefantti
Bajaali
Befantti
Dajulantti
Distomaani
Fadekaatti
Faguutti
Fenokeetti
Fentomaani
Hartesaani
Hestofagi
Hydrolyytti
Hykrylaatti
Hypantooppi
Hypoflyygi
Höpyflögi
Karalyytti
Komaniitti
Kulledaani
Melkofagi
Melkuuli
Palsterfagi
Parofaatti
Peliforaatti
Penokaatti
Perikolyytti
Perikulaari
Polyfaatti
Porotyyppi
Pörylääri
Sakrenomi
Sudikaatti
Sufenogi
Sufolaatti
Syfikaatti
Symäntti
Syntakti
Sypölääri
Tahifaali
Tefaali
Teflaani

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Success

Alan vähitellen hahmottaa, miksi yksinhuoltajia pidetään jotenkin viallisina. Neuvottelin lapsen kanssa pitkällisesti siitä, voiko ja uskaltaako hän jäädä yksi kotiin katsomaan lastenohjelmaa ehkä noin kymmeneksi minuutiksi, kun minä vien nettikirppiksellä myymäni hyllyn alakertaan ja sovittuun aikaan luovutan sen ostajalle heti tämän kurvattua paikalle autollaan. Lapsi oli rohkealla mielialalla, joten sovimme että hän jää sitä ohjelmaa katsomaan. Minä raahasin hyllyn (joka ei mahtunut hissiin mutta oli onneksi kevyehkö) alas viisi kerrosta ja jäin vierasparkin viereen odottelemaan ostajaa, jota ei sitten kuulunutkaan paikalle. Vajaan kymmenen minuutin päästä päätin käydä hakemassa lapsen jatkamaan odottelua kanssani. Rappukäytävään päästessä siellä raikui jo lapsen paniikkihuuto ja monista asunnoista oli tullut ihmisiä käytävään katsomaan, mistä on kysymys. Kymmenen minuuttia oli siis sittenkin liikaa ja nyt minä näytän lapsen heitteillejättäjältä.

Lasua odotellessa.

Ostaja ei muuten ikinä tullut hyllyänsä hakemaan eikä myöskään jaksanut ilmoittaa, ettei aio tulla. Minä sitten pidän Facebook-kirppiksistä.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Myyjä

Tänään ei tarvinnut mennä koululle, joten lähdin liikkeelle keskustan suuntaan, ettei tulisi vietettyä ihan koko päivää sohvalla. Tarvitsin oikeastaan vain viherkasvilannoitetta, mutta kävin parissa vaatekaupassa pyörimässä, jotenkin muodon vuoksi kai. Yhdessä niistä viivyin pitkän tovin ja kävin sovituskopissakin. Tänä aikana kaksi eri myyjää tervehti minua, toinen heistä kolme kertaa. Meinasi jo alkaa ärsyttää. Eikö jonkinlainen naamamuisti olisi heidänkin työssään ihan hyödyllinen ominaisuus? Jos ei muuten, niin siksi ettei asiakkaiden tarvitsisi tuntea sellaista myötähäpeää kuin minä tänään. En ostanut mitään.

Tämä viikko on ollut hyvä viikko, itse asiassa paras aikoihin. Olen yksin kotona, olen käynyt koulussa pyörällä ja syönyt terveellisehkösti sekä päässyt hyvin alkuun kevätlukukauden opiskeluhommissa. En oikein uskalla enempää tätä hehkuttaa, edes mielessäni, tulevan pettymyksen minimoimiseksi.

lauantai 30. joulukuuta 2017

Joulun ihme

Huomasin äitini kirjahyllyssä kotimaisen kirjailijan uuden teoksen, jonka haluaisin lukea, joten pyysin luvan sen lainaamiseen, sitten kun lähtisin kotiin. Lähtöpäivänä pakatessa muistin kirjan ja menin kirjahyllylle sitä hakemaan, mutta kirja ei ollut siellä. Sillä paikalla oli Aku Ankan taskukirja. Neljä ihmistä etsi kotimaisen kirjailijan uutta teosta viiden minuutin ajan turhaan, sitten oli pakko lähteä. En kai sitten lue sitä.

maanantai 25. joulukuuta 2017

Jouluangst

Viime yönä näin unta, että osallistuin musiikkiesitykseen jossakin koululla, ehkä lukiolla. Toinen esiintyjä soitti nokkahuilua ja minä melodicaa. Kappale oli Somewhere over the rainbow. Paitsi että juuri ennen esityksen alkua tajusin unohtaneeni tyystin harjoittelun ja sain paniikkikohtauksen enkä sitten mennytkään lavalle. Uneen kuului vahvasti se tunne, joka oikeastikin on läsnä kun jätän jotain tekemättä jännittämisen tai ahdistuksen vuoksi; että tiedän jo valmiiksi katuvani jälkeenpäin sitä, etten uskaltanut. Että olen vain kertakaikkisen paska.

Paniikkiasia tuli varmaan siksi nyt mieleen, kun alkaa tämä äitini nurkissa olo taas hieman ns. kuumotella. Eilen saatiin lahjaksi kasa turhaa romua (pattereilla toimivia äänekkäitä leluja ja miljoonas sekä miljoonasensimmäinen Lego-maasturi) ja toinen kasa suklaata, jota minä en edes voi syödä. Lapsi tietysti sekosi ja menetti keskittymiskykynsä viimeisetkin rippeet. Minuun iski tavara-ahdistus saman tien. Tänään sitten vielä ihmisahdistus siihen päälle, kun isoveli perheineen saapui. Uutisissa kerrottiin juuri, että jouluahdistus on melko yleistä. Ihanko totta?

Joulun hyviä puolia:
- täällä on lunta ja pikkupakkasta
- on päässyt saunaan
- kaikki tekemäni vegaaniset jouluruuat onnistuivat loistavasti, eli olen syönyt hyvin
- en keksi muuta vaikka mietin pitkään