pioni

pioni

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Täydellistä elämää

Olen päässyt ihan vauhtiin: mummopyörä on saanut kyytiä jo kolme kertaa. Eilen pyöräilin erääseenkin itäiseen lähiöön hakemaan yhtä nettikirppikseltä ostamaani pikkutavaraa. Neljänkymmenen viiden minuutin reissu teki kipeää, kun ei ole yhtään lihaksia. Toisaalta takaisin kotiin selvitessäni tunsin kyllä varsin suurta ylpeyttä, joka peittosi tuon kivun.

MH ei ole karkonnut elämästäni, vaikka tapasi vanhempani viime perjantaina (itse asiassa vielä pikaisesti uudelleen maanantaina, kun vanhempani kyyditsivät minut ja lapsen takaisin kotiin). Kaikki meni oikeastaan ihan hyvin. Tykkään MH:sta kamalan paljon.

Surettavinta pääsiäisessä oli huomata, että äitini kissa on varsin huonossa kunnossa. Hän on jo 16-vuotias, joten seniorien vaivoja alkaa olla, nyt näkyvimmin nivelissä. Aina kymmenen vaivalloisen kävelyaskeleen jälkeen hänen täytyy pitää lepotauko, eikä hän kuulemma ole enää pariin viikkoon päässyt yläkertaan. En tiedä näemmekö enää (jos vaivoihin tepsivää lääkettä ei löydy nopeasti, mielestäni olisi oikein päästää hänet jo vehreämmille myyrästysmaille), joten tarjosin katille mahdollisimman paljon läheisyyttä ja silittelyä. Omat kissamme 1 ja 2 taisivat myös havaita vanhuksen olevan melko heikkona, koska mitään sähinöitä tai muita välienselvittelyjä ei ollut, kun saavuimme kylään.

Sunnuntai-iltana kävi kylläkin Kissalle 2 ikävä tapaus, kun joku tuntematon kissa kävi kuistilla häntä pöllyttämässä. Minä ja isäni kuulimme kissatappelun äänet ja isä ryntäsi ensimmäisenä ulko-ovelle, mutta heti oven raottuessa äidin kissa syöksyi ulos erottamaan tappelijat ja vieras kissa katosi pimeyteen. Sairaasta vanhuksesta siis löytyikin vielä ytyä, kun omaa reviiriä vähän vakavammalla tavalla uhattiin. Hän on sankarini. Tilanteen jälkeen isä kantoi hänet takaisin sohvalle lepäämään. Kissa 2 piiloutui kuistin alle murisemaan ja maanittelin häntä sieltä pois muutaman minuutin ajan. Järkytys oli niin suuri, ettei hän ole vieläkään siitä täysin toipunut. Ruoka maittaa tavallista huonommin ja naukumista olen kuullut vain kerran tapauksen jälkeen, vaikka hän yleensä on kovinkin juttelevainen. Fyysisiä vammoja on pari: purujälki kainalossa (iso reikä ihossa, josta ei kuitenkaan tule verta) ja jonkinlainen vaurio yhdessä varpaassa/kynnessä. Toivon, että paranevat ilman lääkärikäyntiä, koska se on niin kallista lystiä, eikä edes lystiä. Taas saan tarjota läheisyyttä.

Onko semmoista ammattia kuin eläintensilittelijä? Minä olisin siinä tosi hyvä.

Tykkään katsoa videoita, joissa esimerkiksi tuotantotiloilta pelastetut eläimet ovat saaneet asuinpaikan turvallisesta hoitolasta maalta ja viettävät aikaa muiden eläinten sekä sellaisten hoitajien kanssa, jotka ymmärtävät eläinten tunne-elämää. Lampaat, lehmät ja broilerit nauttivat sylissäpitämisestä ja silityksistä siinä missä kissa tai koira. Minä voisin olla se, joka saa silittää niitä. Se olisi oikeastaan täydellistä elämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti