Viikko jo lenkkeilemättä. Polviin sattuu edelleen. Luin inttervepistä, että olen aloittanut liikunnan liian innokkaasti, pitää hidastaa, tehdä pienempiä lenkkejä ja lisäksi vahvistaa polvia pyöräilemällä tai uimalla. Perkele, minä haluan juosta. Antakaa minun juosta.
Viimeiset lomapäivät (eli päivät ilman semmoista oikeaa oppilaitoksen tiloissa tapahtuvaa opiskelua) ovat käsillä. Lähdemme äitini luokse kolmeksi päiväksi. Eilen kävin uusimassa tentin ja on mahdollista, että pääsen tällä kertaa jopa läpi.
En ole tällä viikolla osallistunut sosiaalisessa mediassa yhteenkään maahanmuutto- tms. -aiheiseen keskusteluun, paitsi että yhden kerran oli pakko ihan vähän. Muistin tietenkin heti, miksei se kannata. Miten keskustella ihmisen kanssa, joka ei oikeastaan sano mitään, vaan aina puheenvuorollaan läväyttää "keskusteluun" linkin johonkin valeuutiseen? Tahi vielä parempaa: ihan oikeaan uutiseen, jonka se ihminen (puutteellisen media- tai muun lukutaidon vuoksi) luulee tukevan omaa agendaansa, vaikka se itse asiassa tekee juuri päinvastoin. Otin tilanteen huumorilla, mutta onhan se nyt vähän huolestuttavaa, jos tämä on sivistyksen taso tässä maassa.
Mielipiteeni synnytystalkoistakin lienee selvä. Mutta huomioni kiinnittyi jotenkin eri tavalla kuin ennen siihen ajatukseen, että jotakin pitäisi tehdä "isänmaalle". Ja kun sanon eri tavalla, tarkoitan siis kyseenalaistaen. Monikohan nykyisistä 20-30-vuotiaista pitää isänmaata yhtään millään tasolla pätevänä perusteluna millekään? Ja siis erityisesti isänmaata, joka samana päivänä esimerkiksi jättää huomioimatta pitkän listan YK:n ihmistuomioistuimen suosituksia isänmaan ihmisoikeustilanteen parantamiseksi, koska YK rajoitti vastineiden merkkimäärää eikä isänmaan viranomaisilla riittänyt kiinnostusta muotoilla sanottavaansa riittävän ytimekkäästi. Just saying.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti