pioni

pioni

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Tulevaisuuden työpaikka

Luen kaksiin pääsykokeisiin. Ärsyttävää. Minä osaan keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Pelkään, että lopulta olen valmistautunut huonosti molempiin kokeisiin. Toisen kokeen materiaali on oikeasti kiinnostavaa ja toisen aivan hirveää konsulttikielistä diipadaapaa. Näistä jälkimmäinen on luonnollisesti se, joka avaisi pääsyn sille alalle, jolla on hyvä työllisyystilanne. Se pääsykoe on vieläpä ensimmäisenä, joten pitänee skarpata aineiston kanssa.

Töitä ei ole tällä viikolla ollutkaan. Sataa tuntia lupailivat, vajaat kaksikymmentä olen tehnyt, tässäköhän se oli? Tein Kelalle ja TE-palveluille ilmoitukset, että teen pätkätöitä - tukien maksun katkeaminen on kai odotettavissa lähiaikoina, siksi aikaa kun selvittävät mistä on kyse, etten vain vahingossa saa yhtään ylimääräistä pennosta. Minua säälittää, kun ajattelen niitä TE-palveluiden työntekijöitä, jotka saavat käsiteltäväkseen tällaisia ilmoituksia ja joita on mitä ilmeisimmin ohjeistettu olettamaan asiakas ensisijaisesti huijariksi. Tuon oletuksen vuoksi he joutuvat katkaisemaan asiakkaan työttömyystuen maksun ja pyörittelemään ilmoitusta ties miten monen työpöydän kautta, jotta voidaan todeta, että ei, tämä asiakas ei ollut huijari, vaan puhui totta ja on oikeasti pätkätöissä, samalla työnantajalla ja samanlaisessa työsuhteessa kuin viime kerralla, mutta tulipahan nyt varmuuden vuoksi taas tarkistettua asia, sillä koskaanhan ei voi olla varma. Ja onneksi työttömiä on vain puoli miljoonaa ja pätkätyöt yleistyvät yleistymistään, niin ilmoituksia saa käsitellä aina vain enemmän, jee! Työkkäri taitaa olla tulevaisuuden työpaikka, siellä ei kenenkään tarvitse pyöritellä peukaloitaan.

Ilmoitusten tekemistä varten otin ylähyllyltä esiin Tärkeitä ja tärkeähköjä papereita -laatikkoni. Noin viisi sekuntia sen jälkeen, kun olin kaivanut sieltä tarvitsemani paperit ja laskenut laatikon viereeni lattialle, kissa meni laatikkoon nukkumaan. Kelan päätösten, vakuutuspapereiden ja lääkereseptien päällä on selvästi hyvä koisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti