pioni

pioni

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Päänsärky

Mitähän minä nyt taas olen kirjoittanut, kun Irlannista on viimeisen viikon aikana käyty lukemassa blogiani yhtä paljon kuin Suomesta? Huomaan olevani ikävä ihminen, sillä tämä ei minusta tunnu samalla tapaa pelottavalta kuin se kerta kun lukijaryntäys tuli Venäjältä.

Minulla on jo toista päivää rasittava paikallinen päänsärky. Siis erittäin paikallinen. Tarkalleen ottaen noin yhden neliösentin alue keskellä vasenta kulmakarvaani on se kohta, jonka takana särky on. Se ei tuntuisi liittyvän silmään, sillä silmän auki tai kiinni pitämisellä ei ole särkyyn vaikutusta. Sen kohdan painaminen sormenpäällä auttaa hieman, mutta en minä jaksa koko ajan sormeani siinä pitää, kun joudun ujuttamaan sen silmälasien reunan alle ja kääntämään koko käsivarren korkealle ilmaan. Ei puhettakaan sellaisesta rennon mietiskeleväisestä noja-asennosta.

Tunnen päänsäryn lisäksi aivan valtavaa kuumotusta mennä kirpputorille. Käteni oikein syyhyävät, kun ajattelen kaikkia niitä aarteita, joita voisin löytää. En oikein tiedä mistä on kyse. Joka tapauksessa minun on nyt vain odotettava, että saan muutakin rahaa kuin asumistuen, eikä minulla sittenkään tule olemaan varaa mihinkään todellisiin aarteisiin. Mutta ei ostaminen ehkä lopulta olekaan tärkeintä kirppistelyssä, vaan ihanien tavaroiden hypistely ja kammoittavien tavaroiden kauhistelu ja yleinen tunnelmointi. Löydöt ovat sitten bonusta siihen päälle. Työttömänä on mukavaa, kun ehtii kirpputorille arkena päiväsaikaan eikä siellä ole kovin ruuhkaisaa (paitsi tietysti lastentavarakirpputorilla, mutta sen verran zen-henkeä löytyy jopa minusta, että selviän sieltäkin elävänä ulos - karaistuin kai äitiysloman aikana). No, onneksi nyt sataa, niin ei tee mieli poistua kotoa ylipäätään.

Oli muitakin, monimutkaisempia ajatuksia (lähinnä kaipaus- ja kiukkuperustaisia), mutta ne eivät taida olla kirjoituskelpoisia vielä tänään. Aion sen sijaan ottaa nyt tavallistakin isomman iltapäiväkahvin ja kaksi suklaakeksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti