Jee, se ei ollut minun näkösuojapuuni! Eli talomme pihalta kaadettiin puu ripeällä aikataululla heti eilen, mutta se ei ollut se minulle tärkeä.
No, se siitä. Hittoako sen on edes väliä. Otsikko sopii yhtä hyvin myös tähän aiheeseen. Minullakin alkaa nimittäin olla nyt se kuuluisa pois Suomesta -olo näiden hallitusuutisten myötä. En jaksa yleensä kirjoittaa tällaisista jutuista, mutta nyt on mahdollisesti pakko. ...Paitsi etten sittenkään taida - ei minulla ole mitään uutta sanottavaa tästäkään. Mutta epätoivoa tunnen, se tiedettäköön.
TT:n äiti soitti eilen. Kovin oli utelias sen suhteen, mitä minulle kuuluu ja mitä puuhailen. Lapsi oli jossain puhelinkeskustelussa kutsunut isovanhempansa meille (hänellä on sellainen tapa, että kutsuu ihmisiä kylään ja kertoo asiasta minulle jälkeenpäin - aika somaa minusta, sopivan hämmentävää niille joita hän kutsuu). Se oli ex-anopin mielestä merkki siitä, että minä olen kutsunut jonkun kylään ja lapsi vain matki minua, niin että kenetkäs minä nyt oikein olen pyytänyt meille? Jonkun ihan erityisenkö vieraan? Vastaukseni: "mit---..............??". Samaan tapaan vastasin myös kysymykseen, milloin tulen heille lapsen kanssa, sillä tottahan minä nyt heille haluan tulla edelleen, vaikka esim. TT on ääneen ihmetellyt, miksi ihmeessä haluaisin (ja on oikeassa). Siinä on kyllä ihminen, joka ei kestä kieltävää vastausta. Lisäksi minun olisi kai pitänyt olla murheen murtama siitä, että nyt eron jälkeen "joudun" välillä olemaan ihan yksin, kun lapsi on isänsä kanssa. Sanoin että se on ollut kyllä varsin mukavaa. "Niin, ennenhän sinulla ei tuollaista ollutkaan, joten ero taisi olla sinulle tosi hyvä juttu". "Joo". Pölön realismipalvelusta, päivää.
Tänään aion joka tapauksessa siivota ja ottaa aurinkoa. Eilen ehdin hankkia vain lievän punoituksen dekolteeheni, kun piti kesken päivän käydä hammaslääkärissä porattavana. Hammaslääkärin työvälineet ja puudutusaineet ovat tainneet kehittyä aika huimasti viime aikoina. Olen nimittäin sen verran huonohampainen, että minulla on elämäni ajalta kokemusta ehkä noin viidentoista reiän paikkauksesta ja aina ennen se on ollut erittäin kivuliasta vähintään osan toimenpideajasta, jopa puudutettuna. Nyt en sen sijaan tuntenut mitään. Jos suun auki pitäminen ei olisi vaatinut niin paljon keskittymistä, olisin suorastaan rentoutunut siinä tuolissa. Enpä tiedä pääsenkö ikinä tämän lähemmäksi missään ns. hemmotteluhoidossa käymistä. No niin, nyt imuri esiin ja kissankarvoille kyytiä.
No, se siitä. Hittoako sen on edes väliä. Otsikko sopii yhtä hyvin myös tähän aiheeseen. Minullakin alkaa nimittäin olla nyt se kuuluisa pois Suomesta -olo näiden hallitusuutisten myötä. En jaksa yleensä kirjoittaa tällaisista jutuista, mutta nyt on mahdollisesti pakko. ...Paitsi etten sittenkään taida - ei minulla ole mitään uutta sanottavaa tästäkään. Mutta epätoivoa tunnen, se tiedettäköön.
TT:n äiti soitti eilen. Kovin oli utelias sen suhteen, mitä minulle kuuluu ja mitä puuhailen. Lapsi oli jossain puhelinkeskustelussa kutsunut isovanhempansa meille (hänellä on sellainen tapa, että kutsuu ihmisiä kylään ja kertoo asiasta minulle jälkeenpäin - aika somaa minusta, sopivan hämmentävää niille joita hän kutsuu). Se oli ex-anopin mielestä merkki siitä, että minä olen kutsunut jonkun kylään ja lapsi vain matki minua, niin että kenetkäs minä nyt oikein olen pyytänyt meille? Jonkun ihan erityisenkö vieraan? Vastaukseni: "mit---..............??". Samaan tapaan vastasin myös kysymykseen, milloin tulen heille lapsen kanssa, sillä tottahan minä nyt heille haluan tulla edelleen, vaikka esim. TT on ääneen ihmetellyt, miksi ihmeessä haluaisin (ja on oikeassa). Siinä on kyllä ihminen, joka ei kestä kieltävää vastausta. Lisäksi minun olisi kai pitänyt olla murheen murtama siitä, että nyt eron jälkeen "joudun" välillä olemaan ihan yksin, kun lapsi on isänsä kanssa. Sanoin että se on ollut kyllä varsin mukavaa. "Niin, ennenhän sinulla ei tuollaista ollutkaan, joten ero taisi olla sinulle tosi hyvä juttu". "Joo". Pölön realismipalvelusta, päivää.
Tänään aion joka tapauksessa siivota ja ottaa aurinkoa. Eilen ehdin hankkia vain lievän punoituksen dekolteeheni, kun piti kesken päivän käydä hammaslääkärissä porattavana. Hammaslääkärin työvälineet ja puudutusaineet ovat tainneet kehittyä aika huimasti viime aikoina. Olen nimittäin sen verran huonohampainen, että minulla on elämäni ajalta kokemusta ehkä noin viidentoista reiän paikkauksesta ja aina ennen se on ollut erittäin kivuliasta vähintään osan toimenpideajasta, jopa puudutettuna. Nyt en sen sijaan tuntenut mitään. Jos suun auki pitäminen ei olisi vaatinut niin paljon keskittymistä, olisin suorastaan rentoutunut siinä tuolissa. Enpä tiedä pääsenkö ikinä tämän lähemmäksi missään ns. hemmotteluhoidossa käymistä. No niin, nyt imuri esiin ja kissankarvoille kyytiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti