pioni

pioni

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Erikoisen näköinen

Kyllä ei saisi olla tämmöisiä yksittäisiä vapaapäiviä keskellä viikkoa. Koko päivän ajattelee, että on lauantai ja sitten pettyy, kun alkuillasta muistaakin, että ei olekaan huomenna sunnuntai vaan ihan tavallinen arki ja aikainen herätys.

Tässä yhtenä päivänä kuuntelin, kun nelikymppinen naisoletettu kertoi järkyttyneensä rypyistään ja parista finnistä hiusrajassa. Minä hämmennyn tuollaisista puheista vallan. Itse olen kai aina ollut (osittain biologian ansiosta ja osittain omasta halustani) sillä tavalla marginaalissa oman ulkonäköni kanssa, että siihen liittyvät traumat on tullut käsiteltyä jo moneen kertaan eikä mikään oikein enää järkytä vaan päin vastoin oma keho tulee vanhemmiten viimeinkin vähän kotoisan oloiseksi. En ole koskaan ollut yleisen käsityksen mukaisesti kaunis, vaan joko ruma tai sitten "erikoisen näköinen", mikä taitaa kyllä olla vain häveliäämpi tapa sanoa että ruma. Ehkä keski-ikäistyminen on sitten vaikeampaa sellaiselle, joka on ollut aina erityisen hehkeä ja pitänyt ulkonäköään jopa jollain tavalla vahvuutenaan. Minun kävi vähän puhujaa sääliksi, ei siksi että hän on rupsahtamassa vaan siksi, että hän yllättyy siitä niin kovin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti