Viime yönä näin unta, että osallistuin musiikkiesitykseen jossakin koululla, ehkä lukiolla. Toinen esiintyjä soitti nokkahuilua ja minä melodicaa. Kappale oli Somewhere over the rainbow. Paitsi että juuri ennen esityksen alkua tajusin unohtaneeni tyystin harjoittelun ja sain paniikkikohtauksen enkä sitten mennytkään lavalle. Uneen kuului vahvasti se tunne, joka oikeastikin on läsnä kun jätän jotain tekemättä jännittämisen tai ahdistuksen vuoksi; että tiedän jo valmiiksi katuvani jälkeenpäin sitä, etten uskaltanut. Että olen vain kertakaikkisen paska.
Paniikkiasia tuli varmaan siksi nyt mieleen, kun alkaa tämä äitini nurkissa olo taas hieman ns. kuumotella. Eilen saatiin lahjaksi kasa turhaa romua (pattereilla toimivia äänekkäitä leluja ja miljoonas sekä miljoonasensimmäinen Lego-maasturi) ja toinen kasa suklaata, jota minä en edes voi syödä. Lapsi tietysti sekosi ja menetti keskittymiskykynsä viimeisetkin rippeet. Minuun iski tavara-ahdistus saman tien. Tänään sitten vielä ihmisahdistus siihen päälle, kun isoveli perheineen saapui. Uutisissa kerrottiin juuri, että jouluahdistus on melko yleistä. Ihanko totta?
Joulun hyviä puolia:
- täällä on lunta ja pikkupakkasta
- on päässyt saunaan
- kaikki tekemäni vegaaniset jouluruuat onnistuivat loistavasti, eli olen syönyt hyvin
- en keksi muuta vaikka mietin pitkään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti