Sukupuolijutut ovat olleet mielessä tällä viikolla aika paljon. Ehkä tässä on ajattelun aktivaattorina toiminut ainakin osittain työharjoittelupaikan kahvihuonekeskustelu, johon en toki itse tohtinut osallistua, mutta kuuntelin vierestä. Keskustelu koski tietysti sitä, miten vaikeaa on, kun nykyään "ei saa" sanoa tyttöjä tytöiksi ja poikia pojiksi. Kuulemma on täysi mahdottomuus kutsua lapsia henkilöiksi (Todella ärsyttävää saivartelua... miten olisi, jos kutsuisi heitä vaikka lapsiksi? Ja lisäksi heidän omilla nimillään? Itse olen ihan menestyksekkäästi tehnyt näin jo useamman vuoden ajan oman lapsen kohdalla ja ei tuo nyt kovin hämillään omasta identiteetistään vaikuta olevan). Ja tietysti käsiteltiin se, miten nykyään annetaan poikienkin pukeutua mekkoihin ja kyllä joku raja pitäisi olla, sillä johan biologia määrää jne. jne. jne. jne. jne. jne. jne.
Joku kerta tuollaisen keskustelun kuullessani minä vielä möläytän jotain tosi rumaa. Minähän olen itse elävä esimerkki siitä, miten "perinteiset" sukupuolistereotyypit ja -oletukset voivat saada ihmisen ns. sekaisin.
Työharjoittelussa olen nyt huomannut, miten vaikeaa minun on ottaa vastaan palautetta toiminnastani. Erityisesti negatiivista palautetta, tietysti. Ensitulkintani on aina, että olen aivan kelvoton koko alalle, vaikka kritiikki koskisi vain yhden pienen työtehtävän suorittamista. Tänään olen miettinyt, voiko tuo kritiikin kestämisen vaikeuskin johtua siitä, kun on "aina" tuntenut olevansa vääränlainen joka paikkaan ihan pohjimmiltaan, kun ei tunne kuuluvansa ryhmään nimeltä Naiset eikä ryhmään nimeltä Miehet (järjellä ajatellenhan minä voin olla ihan pätevä työntekijä riippumatta persoonastani, mutta kyllä tuollaiset sosiaaliset rakenteet vain vaikuttavat olevan ihmisille äärimmäisen tärkeitä mm. työelämässä. Monet ovat ihan hukassa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ongelmitta sujahda tuttuihin ja turvallisiin lokeroihin). Jotenkin tuo pienikin arvostelu kasaantuu kaiken sen kuran päälle, mitä on elämässään jo saanut niskaan. Yleinen ja henkilökohtainen myös jollakin tapaa sekoittuvat omassa mielessä, kun niin usein on joutunut kuuntelemaan tuollaisia kertomani kaltaisia keskusteluita, joissa ihmiset puhuvat vähemmistöistä aina niinkuin ne vähemmistön edustajat olisivat olemassa jossain toisessa ulottuvuudessa, eivätkä suinkaan esimerkiksi siellä heidän keskuudessaan työpaikalla. Arvostellaan siis minua aivan kuin en olisi paikalla. Ei tunnu mukavalta.
Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin, en ole kokenut että minun tarvitsisi tuoda muunsukupuolisuuttani esiin oikeastaan missään niin kauan kuin minkäänlaista virallista kolmannen sukupuolen edustajan statusta ei ole saatavilla. Olen saattanut vähän muuttaa mielipidettäni tässä asiassa viime aikoina, juuri sen vuoksi, että jatkuvat minuun kohdistuvat väärät olettamukset käyvät kieltämättä henkisesti aika raskaiksi. Kadulla vastaantulijat saavat edelleen ajatella ja lokeroida niin kuin haluavat, mutta nyt ymmärrän, että nuo tutummaksi tulevien ihmisten satuttavat virheoletukset voivat korjaantua vain, jos itse kerron heille tilanteeni. Pitäisi vain vielä osata arvioida, milloin on syytä tuoda esiin asiain oikea laita. Ehkä sen jotenkin vain tuntee? En tiedä. Asiaa tosiaan vaikeuttavat jonkin verran ihmisten erittäin voimakkaat ennakkoluulot. Toivottavasti saan kokea jonkun sellaisenkin tilanteen, jossa asian voi tuoda turvallisesti esiin ilman, että minun luullaan haluavan tehdä numeron itsestäni.
On tämä tietysti mielessä niiden tulevien treffienkin vuoksi. Tinderissähän on pakko merkitä sukupuolekseen joko mies tai nainen. Ajattelen ehkä lähinnä niin, että jos oikeanlainen treffikumppani löytyy, niin asialla ei ole hänelle merkitystä. Minähän olen biologisesti nainen enkä koe tarvetta minkään kehoni osan muuttamiseen. Tuntuisi oudolta, että jollekulle olisi tärkeää, että myös nimenomaan tuntisin olevani nainen. Ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat nimenomaan ns. "naisellisen naisen", mutta minun Tinder-profiilikuvastani käynee jo aika hyvin ilmi se, että minä en sukupuoltani siihen tyyliin ilmaise. Sinänsä olen aika luottavaisin mielin asian suhteen. (Tämä ei tarkoita, etten jännittäisi treffeille menoa, mutta siitä ehkä lisää toisella kertaa.)
Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin, en ole kokenut että minun tarvitsisi tuoda muunsukupuolisuuttani esiin oikeastaan missään niin kauan kuin minkäänlaista virallista kolmannen sukupuolen edustajan statusta ei ole saatavilla. Olen saattanut vähän muuttaa mielipidettäni tässä asiassa viime aikoina, juuri sen vuoksi, että jatkuvat minuun kohdistuvat väärät olettamukset käyvät kieltämättä henkisesti aika raskaiksi. Kadulla vastaantulijat saavat edelleen ajatella ja lokeroida niin kuin haluavat, mutta nyt ymmärrän, että nuo tutummaksi tulevien ihmisten satuttavat virheoletukset voivat korjaantua vain, jos itse kerron heille tilanteeni. Pitäisi vain vielä osata arvioida, milloin on syytä tuoda esiin asiain oikea laita. Ehkä sen jotenkin vain tuntee? En tiedä. Asiaa tosiaan vaikeuttavat jonkin verran ihmisten erittäin voimakkaat ennakkoluulot. Toivottavasti saan kokea jonkun sellaisenkin tilanteen, jossa asian voi tuoda turvallisesti esiin ilman, että minun luullaan haluavan tehdä numeron itsestäni.
On tämä tietysti mielessä niiden tulevien treffienkin vuoksi. Tinderissähän on pakko merkitä sukupuolekseen joko mies tai nainen. Ajattelen ehkä lähinnä niin, että jos oikeanlainen treffikumppani löytyy, niin asialla ei ole hänelle merkitystä. Minähän olen biologisesti nainen enkä koe tarvetta minkään kehoni osan muuttamiseen. Tuntuisi oudolta, että jollekulle olisi tärkeää, että myös nimenomaan tuntisin olevani nainen. Ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat nimenomaan ns. "naisellisen naisen", mutta minun Tinder-profiilikuvastani käynee jo aika hyvin ilmi se, että minä en sukupuoltani siihen tyyliin ilmaise. Sinänsä olen aika luottavaisin mielin asian suhteen. (Tämä ei tarkoita, etten jännittäisi treffeille menoa, mutta siitä ehkä lisää toisella kertaa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti