pioni

pioni

maanantai 23. helmikuuta 2015

Eilistä pitsaa kylmänä suoraan laatikosta ja muita muuttamisen riemuja

Ensimmäinen yö uudessa kodissa on takana. Heräilin paljon ja minusta tuntui etten nukkunut juurikaan. Lapsi halusi jättää pöytälampun päälle yöksi ja se oli minusta aivan liian kirkas, mutten tohtinut vastustaa, kun ajattelin että poloa jännittää. Uusi sänkyni on kapea,  mutta se ei näköjään estä lasta kömpimästä viereen nukkumaan aamuyöllä.

Tavarat saatiin eilen siirrettyä tänne melko jouhevasti, neljä pakettiautolastillista niitä taisi olla (se on pienehkö pakettiauto, ettette nyt ajattele että olen joku hamstraaja). Olin valmistellut tavarat hyvin lähtökuntoon. Puolison mielestä en kuitenkaan tarpeeksi hyvin, nimittäin hänen tavaroitaan (joita piti siis päivän lopuksi lähteä ajamaan hänen työpaikkakunnalleen). Illan pimetessä hänelle alkoi valjeta, paljonko pientä ja pienehköä omaisuutta hänellä on, ja lopulta kasa minun tavaroitani jätettiin vanhaan kotiin, jotta päästiin pakkaamaan hänen muuttokuormaansa. Siitäkin jäi silti edelleen muutama suurehko asia pois kyydistä. Mikä riemastuttavinta, minulle "hoitoon" jäi se ärsyttävä konttorituolinrotale jota vihaan. Nyt ajan siis vielä pari omaa muuttokuormaa henkilöautolla ja lopuksi pakkaan auton täyteen puolison romua - sikäli kuin sen tuolin lisäksi mahtuu mitään muuta. Onneksi vanha asunto on käytössä vielä muutaman päivän ajan. Tämä päivä on kuitenkin mennyt lähinnä uuden kodin saattamisessa asuttavaan kuntoon: vaatteiden siirtämisessä jätesäkeistä kaappeihin, kirjahyllyn ja ruokapöydän kokoamisessa ja yleisessä raivaamisessa. Nyt istahdin hetkeksi nautiskelemaan tuota otsikon herkkua hapottoman kolajuoman kanssa. Nämä hetket kuuluvat jotenkin erottamattomasti yhteen muuttokaaoksen kanssa. Seuraava kohteeni on keittiö, missä ollaan ns. jännän äärellä säilytystilan riittävyyden kanssa. Ai niin, pitäisiköhän ruokakaappienkin sisältökin siirtää tänne uuteen kotiin? Mitähän me syömme tänään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti