Koska ajatuksenjuoksuni on jotenkin vioittunutta mitä tulee raha-asioihin, tunnen olevani harppauksen lähempänä ihanaa uutta sohvaa sen myötä, että kaksi teinipoikaa kävivät toissapäivänä hakemassa vanhan sohvamme istuimeksi mopotalliinsa. Maksoin heille viitosen sohvan poisviemisestä - jätekeskukseen vieminen olisi maksanut 11 euroa ja aikaa ja vaivaa, joten tunnen itseni voittajaksi. Todellisuudessa tämä ei tietenkään paranna taloudellista tilannettani mitenkään ja uusi sohva on edelleen haave vain. Kyllä me ilmankin pärjäämme, aina voi istua ison tyynyn päällä lattialla, mutta luulenpa kuitenkin että oloni on aika tyytyväinen sitten, kun sohva viimein saapuu. Muutakin tavaraa on lähtenyt, juuri äskenkin yksi vanha sängynrunko. Pitäisi myydä myös pinnasänky, mutta en raaski. Se on kai liian suuri muisto lapsen vauva-ajoista - jotain sentään haluan säilyttää vielä. Ostimme sen käytettynä ja minä hioin ja maalasin sitä monta päivää rakkaudella, kun olin viimeisilläni raskaana.
Olen myös tehnyt muutamia hankintoja uuteen kotiin, lähinnä säilytyskalusteita. Käytettyjä tietysti. Minua on alkanut ärsyttää yksi asia (no, moni asia on ärsyttänyt jo kauan, mutta yritän nyt pysyä tässä yhdessä) tavassa, jolla ihmiset myyvät tavaroitaan: myynti-ilmoituksessa kerrotaan ostajalle, mihin tarkoitukseen kyseinen tavara on tarkoitettu. En nyt tarkoita, että pitäisin sitä jotenkin muiden kodin esineiden syrjimisenä jos cd-hyllyä myydään cd-hyllynä, vaan sitä kun ilmoituksessa lukee vaikka "makuuhuoneen lipasto" tai "ruokasalin pöytä" tai "tyttöjen takki" (saati sitten "ihana söpöilytakki pikku prinsessalle" tai vastaavaa, mutta sekin lienee jo eri ärsytyksenlaji) tai "poikien potkulauta". Hittoako se myyjä yrittää minulle kertoa, mihin huoneeseen saan sen lipaston laittaa? Eikö sitä ruokapöytää myydä perheeseen, jossa syödään banaalisti keittiössä? Ja on se nyt helvetti, jos ei tytöllä aiemmin ollutta vaatetta voi jonkun mielestä pukea pojalle. Meillä on toiminut kaikkien lapsen vaatteiden kanssa ihan sellainen yksinkertainen menettely, että 1) Ota lapsi, 2) Ota vaate, 3) Pue se vaate sille lapselle. Enkä liioin ole huolestuneena kysellyt myyjiltä, että missä huoneessa he ovat jotain pikku pöytää pitäneet, kun minä ajattelin laittaa sen eteiseen, että sopiikohan se nyt varmasti. Niin että yritän kai vain sanoa, että valitettavasti käytetyn tavaran maailmassa ihmisten kyvyttömyys asettua toisen asemaan näyttää suorastaan kukoistavan. Se ärsyttää, niin.
Olen myös tehnyt muutamia hankintoja uuteen kotiin, lähinnä säilytyskalusteita. Käytettyjä tietysti. Minua on alkanut ärsyttää yksi asia (no, moni asia on ärsyttänyt jo kauan, mutta yritän nyt pysyä tässä yhdessä) tavassa, jolla ihmiset myyvät tavaroitaan: myynti-ilmoituksessa kerrotaan ostajalle, mihin tarkoitukseen kyseinen tavara on tarkoitettu. En nyt tarkoita, että pitäisin sitä jotenkin muiden kodin esineiden syrjimisenä jos cd-hyllyä myydään cd-hyllynä, vaan sitä kun ilmoituksessa lukee vaikka "makuuhuoneen lipasto" tai "ruokasalin pöytä" tai "tyttöjen takki" (saati sitten "ihana söpöilytakki pikku prinsessalle" tai vastaavaa, mutta sekin lienee jo eri ärsytyksenlaji) tai "poikien potkulauta". Hittoako se myyjä yrittää minulle kertoa, mihin huoneeseen saan sen lipaston laittaa? Eikö sitä ruokapöytää myydä perheeseen, jossa syödään banaalisti keittiössä? Ja on se nyt helvetti, jos ei tytöllä aiemmin ollutta vaatetta voi jonkun mielestä pukea pojalle. Meillä on toiminut kaikkien lapsen vaatteiden kanssa ihan sellainen yksinkertainen menettely, että 1) Ota lapsi, 2) Ota vaate, 3) Pue se vaate sille lapselle. Enkä liioin ole huolestuneena kysellyt myyjiltä, että missä huoneessa he ovat jotain pikku pöytää pitäneet, kun minä ajattelin laittaa sen eteiseen, että sopiikohan se nyt varmasti. Niin että yritän kai vain sanoa, että valitettavasti käytetyn tavaran maailmassa ihmisten kyvyttömyys asettua toisen asemaan näyttää suorastaan kukoistavan. Se ärsyttää, niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti