pioni

pioni

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Karenssi

Työvoimaviranomainen antoi tylyn lausunnon: minulle ei makseta työttömyysturvaa tammi-, helmi- eikä maaliskuulta, koska olen irtisanoutunut työpaikasta ilman pätevää syytä. Päätöksestä saa valittaa, mutta enhän minä pysty tarjoamaan sen parempia perusteluita toiminnalleni, kuin ne jotka olen jo antanut. Mitähän tässä keksisi? En ole ikinä asioinut "sossussa". Katsoin kunnan nettisivuilta toimeentulotuen hakulomaketta. Siihen tarvittavien tietojen ja liitteiden toimittaminen tuntuu täysin ylivoimaiselta tehtävältä. Alan ymmärtää, miksi ihmiset ovat niin turhautuneita tähän liittyvissä asioissa: jo tuon lomakkeen täyttäminen tuntuu hirveältä kyykytykseltä. Minulle itseni myyminen olisi varmaan vähemmän nöyryyttävää kuin toimeentulotukiluukulle meno. Jaa-a, nyt on mennyt jo pitkään sen verran vahvasti mielenterveyden puolesta, että näinköhän tästä alkaa alamäki. Olo ei ole kovin vahva.

Olen ajatellut sittenkin selvitä muutosta vuokraamatta muuttolaatikoita, kun on pakko säästää kaikesta mahdollisesta. Vintiltä hain äsken kasan pahvilaatikoita, joista toki suurin osa tarvitaan puolison tavaroille, mutta jokunen liikenee minullekin. Pääosan pikkutavaroistani aion kuitenkin kuljettaa uuteen asuntoon kävellen. Olen varmaan seonnut lopullisesti. Mutta saanpahan hyötyliikuntaa, kun ravaan tuota kahden korttelin matkaa edestakaisin. Minulla on ensi viikolla periaatteessa viisi päivää aikaa siivota uusi koti (toivottavasti edellisen asukkaan jäljiltä ei tarvitse kovasti jynssätä), roudata tavaraa ja pakata loput muuttopäivää varten. Koska olen tuon ajan yksin kotona, tavoite lienee saavutettavissa. Pikkutavaraa ehtii kyllä kantaa vielä sen jälkeenkin, koska nykyinen asunto on hallinnassamme vielä kuun vaihteeseen. Nyt pitää vain toivoa, että pää kestää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti