pioni

pioni

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Kesäasioita

On ollut monenlaista. Todella vaikea kevät ja alkukesä, toisaalta apua on ollut säännöllisistä käynneistä psykologilla. Noin kuukausi sitten päätin että riittää ja hain reseptin mielialalääkettä varten. Otin uutta lääkettä josta ei ole vielä kokemuksia pitkäaikaiskäytöstä, kun en halunnut sitä mitä aiemmin käytin. No joka tapauksessa, mieli on parempi. Ainakaan vielä eivät ole kaikki tunteet latistuneet. Toisaalta synkimmät olotilat ovat jääneet pois ja ajatukset tuntuvat selkeähköiltä. Jatkan psykologilla käymistä ensi kuussa; hänen mielestään voisin aloittaa jälleen psykoterapian. Olen kyllä samaa mieltä. Sitä asiaa pitäisi viedä eteenpäin syksyn aikana.

Olen myös kesätöissä - siis ensimmäistä kertaa palkkatöissä sitten raskaaksi tulemisen vuonna 2011. Keväällä sain koulussa suoritettua kaiken vaadittavan, jotta opintopistekertymä sallii jo tilapäisen tulevassa ammatissa työskentelyn. Työ on mukavaa, mutta vaativaa ja työmatka on pitkä. Lapsi on siksi paljon isällään ja mummolassaan ja ikävöin häntä kovasti. Aika kuluu toisaalta niin nopeasti, että kohtahan tässä jo palataan arkeen. Odotan kyllä aivan innoissani ensimmäistä palkkapäivää.

1 kommentti:

  1. Erittäin vakava lainatarjous

    Hei
    Olen Simon Durochefort, myönnän lainoja jokaiselle tietylle henkilölle, yritykselle ja yhdistykselle erottamatta rodusta ja maanosasta innokkaasti seuraavien perusteiden mukaisesti:
    Summan valinta: 5 000 - 20 000 000 €.
    Takaisinmaksuaika: 1 - 20 vuotta.
    Palautus on 3 tyyppiä: kuukausittain, vuosittain tai yhden kerran.
    Vuotuinen korko: 3% lainan määrästä.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com

    VastaaPoista