pioni

pioni

torstai 26. marraskuuta 2015

Kilometrejä

Piti lukea muutama viimeisin postaus läpi, kun en yhtään muistanut, mistä olen kirjoittanut ja mistä en. Onpas laiskaa ja etäisen oloista tekstiä. Kuka tuollaista jaksaa lukea, tai kirjoittaa? Ai niin.

En saanut työtä, koska olen huono. Koska tekemäni "tasokoe" oli kuitenkin palkallinen, Kela keskeytti peruspäivärahan maksamisen ja haluaa minun toimittavan satakunta sellaista liitettä, joita minulla ei ainakaan vielä ole, ennen kuin maksamista voidaan (ehkä) jatkaa. Minun on tehtävä toimeentulotukihakemus. Urakka lannistaa, mutta MH on luvannut auttaa. Onneksi hakemuksen saa tehtyä sähköisenä. Monta päivää siinä silti menee. Enkä tiedä, kannattaako sen tekeminen nyt, kun olen saamassa useamman sadan euron veronpalautuksen; ehkä pitää sittenkin odottaa vuodenvaihteeseen. Suurimpaan hätään olen saanut apua muutamalta kaverilta: rahaa ja ruokaa. Sain maksettua tämän kuun "pikkulaskut". Tämä viikko on muutenkin helpompi, koska lapsi on isänsä kanssa mummolassa vielä huomiseen. Itsehän voin syödä viikon vaikka pelkkiä nuudeleita.

Olen jotenkin alkanut ajatella, että ehkä elämäni vain tulee olemaan tällaista loppuun saakka. En tiedä, miten sopeutuisin enää käymään oikeissa töissä oikealla työpaikalla. Pelkään, että työttömän leima pysyisi minussa sielläkin. Toisaalta minussa on kyllä vielä semmoinenkin kipinä, että haluaisin päästä pätemään, tekemään jotain sellaista työtä joka on minulle helppoa ja jossa voin saada kehuja. Pitääkin muistaa hakea yhtä pakkaajan työtä, jonka huomasin eilen.

Saan lainata päivisin MH:n autoa. Olen nyt käynyt uimahallissa 2-3 kertaa viikossa. Kilometrin uimiseen menee 32 minuuttia. En taida olla kovin nopea, mutta enimmäkseen altaassa on mukavaa. Käsivarsistani huomaa, että olen uinut, se on myös kivaa. Pitäisi pitää kirjaa uiduista kilometreistä, mutta olen laiska. Haaveilen uintitekniikkakurssin käymisestä, mutta ne maksavat yli sata euroa.

Olen jotenkin ihastunut MH:hon uudelleen varsin "isosti", kuten nykyään sanotaan. Meillä on ollut oikein hauskaa viime aikoina. Siispä on vain luonnollista, että hän on alkanut hakea töitä Ruotsista. The story of my life.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti