Tunteet ovat vuoristorata-ajelulla. Ensinnäkin mietin päivittäin, jatkaako vielä MH:n kanssa. Meillä on hauskaa yhdessä, mutta olemme tyystin erilaisia, mitä tulee käytännön asioihin kuten suunnitelmien tekemiseen. Toisinnakin, TT:llä on tyttöystävä. Tai joku sellainen. Ei hän sitä ole kertonut, mutta huomaahan sen. Viime viikonloppuna pääni meinasi räjähtää, kun tuo kyseinen partneri ilmeisesti meni O:n edelle: TT:n piti tulla meille yöksi ja lähteä täältä aamulla lapsen kanssa mummolaan, mutta vasta lähellä puoltayötä sain viestin, että hän tuleekin suoraan hakemaan lapsen seuraavana päivänä.
Olen tietysti myös mustasukkainen. Välillä kaipaan TT:tä, sitä että on joku joka tuntee minut niin hyvin.
Huomaan miettiväni, pitäisikö vain jättää MH ja marttyroitua täysin nyt kun TT:llä menee hyvin. Yksinäisyys tuntuu aivan kamalalta, mutta toisaalta ajattelen sen olevan kuin sellainen pehmeä ja lämmin tyynykasa johon voisin vajota ja eristäytyä maailmalta ja kaikilta huolilta. Toki lapsen kanssa en sitten kuitenkaan voisi niin toimia, joten tyynykasa ei taida olla nyt vaihtoehto. En tiedä mitä vaihtoehtoja on. En halua tehdä enkä olla mitään. Blääh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti