Päivät rullaavat. Olen täysin rahaton, koska työmarkkinatuki on ollut katkolla pätkätyön aloituspäivästä saakka, joka oli huhtikuun alussa. Kyllähän se näin on, että senttiäkään ei kannata tällaiselle yhteiskunnan loiselle maksaa, ennenkuin on suoritettu perinpohjainen tutkimus siitä, että mitä töitä se on mennyt tekemään ja paljonko (siis, tarkalleen, montako tuntia minäkin päivänä) se on niitä tehnyt ja paljonko se saa siitä palkkaa. Kuolkoon vaikka lapsineen nälkään sillä välin, kun tutkitaan.
No, jatkossa en ota vastaan mitään projektia, josta on tiedossa alle tonni palkkaa. Ei yksinkertaisesti maksa vaivaa.
Viime yönä näin unta, että löysin viimein kaupasta nyhtökauraa. Paketissa vain oli 1,5 kiloa ja ajattelin sen tarkoittavan, että on pakko järjestää juhlat, jotta se kaikki tulee syödyksi. Onneksi oli unta, en millään jaksaisi juhlia. Tänään etsin ko. tuotetta jälleen kolmesta eri kaupasta, mutta mokoma pakenee minua aina vain. Melkoinen operaatio. Kun saan viimein paketin käsiini, laitan satavarmasti sosiaaliseen mediaan selfien, jossa poseeraan saaliini kanssa voitonriemuisena. Ehkä näytän jopa kieltä.
TT sääti lenkkipyöräni vaihteet ajokuntoon (jokseenkin) ja tällä viikolla olen hellästi totuttanut reisilihaksiani pyöräilyyn. Kerrankin olen malttanut aloittaa varovasti. On tuntunut ihan mukavalta (paitsi perseessä - tuo kapea ja kova satula on aina alkuun pieni shokki takalistolle). Kunpa nyt kesän säät suosisivat, että jaksaisin myös jatkaa. Viime kesänähän tein ahkerasti kotijumppaa, mutta ei semmoinen taida olla kyllin monipuolista. Tykkään kyllä älyttömästi siitä kun haba kasvaa punnerrusten myötä. Visuaalisesti siis. Ihme fiksaatio.
Sunnuntaina perustimme lapsen kanssa parvekkeelle laatikkokasvimaan. Retiisit ovat itäneet supernopeasti, joten molemmilla riittää motivaatiota laatikon hoitoon. Myös kodin viherkasvit kukoistavat, ja niinpä olen miettinyt, että ehkä viherpeukaloni ei olekaan aivan keskellä kämmentä vaikka olen aina niin luullut. Kivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti