pioni

pioni

perjantai 12. tammikuuta 2018

Myyjä

Tänään ei tarvinnut mennä koululle, joten lähdin liikkeelle keskustan suuntaan, ettei tulisi vietettyä ihan koko päivää sohvalla. Tarvitsin oikeastaan vain viherkasvilannoitetta, mutta kävin parissa vaatekaupassa pyörimässä, jotenkin muodon vuoksi kai. Yhdessä niistä viivyin pitkän tovin ja kävin sovituskopissakin. Tänä aikana kaksi eri myyjää tervehti minua, toinen heistä kolme kertaa. Meinasi jo alkaa ärsyttää. Eikö jonkinlainen naamamuisti olisi heidänkin työssään ihan hyödyllinen ominaisuus? Jos ei muuten, niin siksi ettei asiakkaiden tarvitsisi tuntea sellaista myötähäpeää kuin minä tänään. En ostanut mitään.

Tämä viikko on ollut hyvä viikko, itse asiassa paras aikoihin. Olen yksin kotona, olen käynyt koulussa pyörällä ja syönyt terveellisehkösti sekä päässyt hyvin alkuun kevätlukukauden opiskeluhommissa. En oikein uskalla enempää tätä hehkuttaa, edes mielessäni, tulevan pettymyksen minimoimiseksi.

1 kommentti:

  1. Hello, I’m Keith Burns, From Chicago, I want to give a testimony on how Dr. AGBOMIAN cured my Herpes, I was diagnosed with the virus, I contacted him base on the testimonies I saw about him on the Internet, so I contacted him and he did the Work and I was cured by him, so i urge you to contact him he can also cure you… contact him via email on Dragbomianherbalcured77@gmail.com or Whatsapp or call he +2347046375902

    VastaaPoista