Joku on saattanut huomata, että blogi lomailee. Näin ei kylläkään ollut varsinaisesti tarkoitus käydä, mutta koska on kesä, olen antanut mennä kesäkiireiden piikkiin.
Oikeasti olen aivan sekaisin Mielenkiintoisesta henkilöstä ja olemme viettäneet parin viime viikon aikana jonkin verran aikaa yhdessä. Lähinnä hiekkalaatikon reunalla, mutta saamani lapsenvahtiavun ansiosta pariin otteeseen myös kahdestaan. (Se ihminen on muuten maailman luontaisin lapsen kanssa touhuaja. Olen niin onnellinen siitä, ettei lapsi ole tässä asetelmassa minkäänlainen luuranko kaapissani.) Silloin kun emme ole yhdessä, viestittelemme tai sitten mietin häntä muuten vain eikä päähäni mahdu muuta. Asiat etenevät kaikesta huolimatta ihanan hitaasti, joten olen varovaisesti uskaltautunut ajattelemaan, ettei kyseessä ole pelkkä kesähupi. Voi tietysti olla, että petyn karvaasti. Jotenkin en kuitenkaan jaksa nyt erityisesti jarrutella tai harrastaa yltiöpäistä riskien välttelyä. Asian osapuolten lomat päättyvät näinä hetkinä, joten arki paljastanee pian, olenko elänyt viime viikot täysin haavemaailmassa.
Viimeiset kolme päivää olen ollut lapsen kanssa äitini luona. Koska ilmat eivät ole olleet läpeensä huonot, olemisemme on ollut rentoa, sellaista luontaisesti ulkotiloihin laajenevaa, mikä on pitänyt minut jokseenkin järjissäni. Metsästä on löytynyt sieniä ja mustikoita ja pihan reunalta vadelmia. Se, ettei meillä ole nyt pakastinta, poistaa paineet poimia kaikkea ämpärikaupalla.
Onnistuin tälläkin kertaa unohtamaan mielialalääkkeeni kotiin, joten fyysisesti olen voinut huonohkosti parin viime päivän ajan. En kuitenkaan yhtä huonosti kuin silloin viimeksi toukokuussa - luulen, että asiaan vaikuttavat parempi yleiskunto ja aivokemian positiivisempi yleisvire tämän aika odottamattoman uuteen ihmiseen tutustumisen myötä. En siis erityisesti stressaa tämänpäiväistä kotiin ajamista. Iltapäivällä lähdemme ja illalla näen Mielenkiintoisen henkilön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti