Suhe

Olen mestari asioiden pilaamisessa. Kun en ole vielä päässyt siihen itse asioiden pilaamiseen, olen mestari asioiden pilaamisen pelkäämisessä, joka omalta osaltaan jouduttaa varsinaiseen pilaamisvaiheeseen etenemistä.

Toisin sanoen, uuden seurustelukumppanin kanssa oleminen on kaikessa mahtavuudessaan myös aivan kertakaikkisen pelottavan kamalaa. Pelko kaiken menettämisestä on niin suuri, että se peittoaa välillä sen mahtavuuden koko päiväksi ja silloin olen mörökölli, joka levittää mörökölliyttä myös ympäristöönsä. Kyseessä on tietysti sikäli täysin järjetön pelko, että aivan hyvinhän minä pärjäsin itsekseni vielä pari kuukautta sitten ja järjellä ajateltuna tiedän, ettei nykytilan muutos tarkoittaisi maailmanloppua. Olenko taas ajautunut siihen uraan, jossa en osaa suoda itselleni hyviä asioita? Olinko tyytyväinen yksinoloon sen vuoksi, että ajattelin sen olevan minulle oikein, siis etten ansaitse toista ihmistä elämääni? Miksi annan ylianalyyttisyyteni tulla sen tielle, että nauttisin MH:n kanssa olosta? (kyllä minä nautinkin, kovasti, mutta kuten todettua, minulla on mörököllihetkeni) Voisinko nyt vain helvetti soikoon rentoutua? Vieläkö on kesää jäljellä? Kumpi ehtii ensimmäisenä tuhoamaan ihmiskunnan, ydinsota vai suurtulva? Niin paljon kysymyksiä.

Siitä on yllättävän vähän aikaa, kun kirjoitin, että jotta vielä alkaisin seurustella, kumppanin tarvitsisi olla yltiökiltti ihminen. En totta puhuen uskonut moisia olevan olemassa. Kävi ilmi, että olin väärässä, sillä MH on mahdollisesti kiltein ihminen, jonka olen tavannut. Ajattelin nyt vain tunnustaa, että joskus minäkin erehdyn.

Edessä on pitkähkö viikonloppu. Huomenna vien O:n äidilleni hoitoon ja palaan itse Turkuun. Haen lapsen sitten sunnuntaina. Perjantai-iltana juhlitaan kaverini yhdistettyjä pyöreitä syntymäpäiviä ja läksiäisiä. Nämä ovat ne juhlat, joissa luulin näkeväni MH:n seuraavan kerran, kun tapasimme heinäkuun alussa. Asiat tietysti menivät sitten hieman eri lailla. Menemme pariskuntana ensimmäistä kertaa tuttujen ihmisten arvioivien katseiden alle (oikeasti ketään ei varmaan voisi vähempää kiinnostaa, minulla vain on toisinaan tapimusta pieneen itsekriittisyyteen). Aika mukavaa. Oikeasti.