Kupla

Näin unta, jossa tunnustin lapsen isälle toivovani, että palaisimme yhteen. Tosielämässä en toki noin pitkälle menisi. Olen kylläkin tuntenut itseni varsin yksinäiseksi viime aikoina. Lisäksi aina välillä käy mielessä se, että eksän ja uuden puolisonsa naimisiinmeno ja lapsensaanti ovat päivä päivältä väistämättä lähempänä. Sillä tokihan moiset merkkipaalut kuuluvat kunnon ihmisten elämään. En vain taida itse olla ollenkaan valmis kuulemaan noita uutisia.

Tuossa loppukesällä otin sosiaalisessa mediassa yhteyttä vanhaan lukiotoveriin. Minähän olin lukiossa(kin) sellainen hylkiö (silloin sairastuin masennukseen), että yhtään hyvää kaveria minulla ei ollut, saati että niiltä ajoilta olisi jäänyt ihmisiä myöhempään elämään. Oli kuitenkin tämä yksi tyyppi, joka jostain syystä sieti minua, joka istui edessäni englannintunnilla ja jonka kanssa huumorintajut osuivat yhteen. Siinä kaikki, mutta se oli silloin minulle jonkinlainen henkireikä. Ajattelin kai, että kahdeksantoista vuoden jälkeen uskaltaisin kysyä, mitä nykyään kuuluu, koska hän oli ajoittain käynyt mielessäni. Olipa mälsää huomata, että se ihminen olikin ihan erilainen. Muisti minut, mutta jutteli viesteissään pinnallisia juttuja eikä mitään itsestään. Huipennuksena sain lukea mansplainingia, johon en enää viitsinyt vastata mitään. Kahdeksantoista vuotta paisunut kupla päästi ilmoille mojovan poksahduksen.

Texas

Tv-uutisissa kerrottiin Texasin tulvista. Haastateltu nainen kertoi pinteeseen jääneen perheensä rukoilleen kovasti ja ylistäneen Jumalaa. Sitten pelastus tulikin ja ylistettiin lisää ja oltiin kovasti kiitollisia. Vaikuttaa siltä, että Jumalaan voi ja tulee soveltaa positiivista vahvistamista kuten lapsiin ja eläimiin.

Isämmaa

Viikko jo lenkkeilemättä. Polviin sattuu edelleen. Luin inttervepistä, että olen aloittanut liikunnan liian innokkaasti, pitää hidastaa, tehdä pienempiä lenkkejä ja lisäksi vahvistaa polvia pyöräilemällä tai uimalla. Perkele, minä haluan juosta. Antakaa minun juosta.

Viimeiset lomapäivät (eli päivät ilman semmoista oikeaa oppilaitoksen tiloissa tapahtuvaa opiskelua) ovat käsillä. Lähdemme äitini luokse kolmeksi päiväksi. Eilen kävin uusimassa tentin ja on mahdollista, että pääsen tällä kertaa jopa läpi.

En ole tällä viikolla osallistunut sosiaalisessa mediassa yhteenkään maahanmuutto- tms. -aiheiseen keskusteluun, paitsi että yhden kerran oli pakko ihan vähän. Muistin tietenkin heti, miksei se kannata. Miten keskustella ihmisen kanssa, joka ei oikeastaan sano mitään, vaan aina puheenvuorollaan läväyttää "keskusteluun" linkin johonkin valeuutiseen? Tahi vielä parempaa: ihan oikeaan uutiseen, jonka se ihminen (puutteellisen media- tai muun lukutaidon vuoksi) luulee tukevan omaa agendaansa, vaikka se itse asiassa tekee juuri päinvastoin. Otin tilanteen huumorilla, mutta onhan se nyt vähän huolestuttavaa, jos tämä on sivistyksen taso tässä maassa.

Mielipiteeni synnytystalkoistakin lienee selvä. Mutta huomioni kiinnittyi jotenkin eri tavalla kuin ennen siihen ajatukseen, että jotakin pitäisi tehdä "isänmaalle". Ja kun sanon eri tavalla, tarkoitan siis kyseenalaistaen. Monikohan nykyisistä 20-30-vuotiaista pitää isänmaata yhtään millään tasolla pätevänä perusteluna millekään? Ja siis erityisesti isänmaata, joka samana päivänä esimerkiksi jättää huomioimatta pitkän listan YK:n ihmistuomioistuimen suosituksia isänmaan ihmisoikeustilanteen parantamiseksi, koska YK rajoitti vastineiden merkkimäärää eikä isänmaan viranomaisilla riittänyt kiinnostusta muotoilla sanottavaansa riittävän ytimekkäästi. Just saying.

Vastentahtoista tenttiinlukua

Onko ihmisellä pakko olla niin paljon lihaksia ja hermoja ja verisuonia jo pelkästään päässä?

Hermoja varsinkin on mielestäni aivan liikaa.

Huonot keuhkot

Edelleen vain neljä lenkkiä tehtynä. Viime viikollakin oli aina lenkin jälkeen kovaa yskää ja hengenahdistusta, mutta viime päivinä se on ollut jatkuvaa. Lääkäri ei todennut keuhkoissa ääniä (toivottavasti kuitenkin hengitysääniä, en tajunnut kysyä) ja tulehdusarvot ovat normaalilla tasolla, joten "seuraillaan". Ärsyttää kun en pääse hölköttelemään. Jo saavuttamani pienimuotoinen kehitys nollaantuu.

Viikon päästä käyn uusimassa keväällä epäonnistuneen tentin. Olen tässä varovasti altistanut itseäni tenttimateriaalille. Kouluun paluu jotenkin vituttaa, anteeksi ruma sana. Katsotaan nyt onnistuisiko opiskeluun keskittyminen (ja ihmisten ja oppilaitoksen typeryyden ignorointi) paremmin kuin viime lukuvuonna. Tuskin, mutta ainahan voi toivoa. Muutenkin, ei kai siinä mitään poikkeuksellista ole, että loman loppuminen hieman harmittaa.

Kemisti

Aloitin lenkkeilyharrastuksen. Etsin netistä kunto-ohjelman, jossa aloitetaan lähinnä kävellen ja lisätään juoksun osuutta lenkistä vähitellen. Tavoitteena on pystyä lopulta juoksemaan koko lenkki.  Asensin puhelimeen ajastimen, johon ohjelmoin hälytykset niille kohdille kun pitää vaihtaa kävelystä hölkkään tai toisin päin. Tavoite saavutetaan ohjelman mukaan noin 20. lenkkikerralla. Minä olen nyt tehnyt neljä lenkkiä. Olen oppinut vähän tekniikkaa, siis käyttämään myös pakaroita ja reisiä juoksemisessa. Nilkat ja polvet ovat tohjona ja otan särkylääkkeen aina lenkin jälkeen, mutta muuten menee hyvin. Lenkillä käynti on mukavaa, kun siihen on aikaa. Huomenna lapsi palaa isältään ja parin viikon päästä jatkuvat opiskelut. Kyllä sen jo arvaa, miten tässä käy. Paras kai alkaa miettiä seuraavaa harrastusta.

Lopettelen mielialalääkkeen käyttöä. Teen sen vastoin kaikkia sääntöjä ja ohjeita, koska tiedän jo, miten helvetilliset sen lääkkeen vieroitusoireet ovat jos lopettaa 75 mg:n päiväannokseen. Siis joka aamu avaan lääkekapselin ja poistan sieltä 12,5 mg verran lääkerakeita. Ensi viikolla 25 mg ja sitä seuraavalla viikolla 37,5 mg ja sitten 50 mg ja sitten 62,5 mg. Sitten lopetan. Toistaiseksi voin hyvin eikä vieroitusoireita ole ollut, vaikka annos on pienentynyt alle puoleen alkuperäisestä. Mietin, mitä teen niille kapseleista poistetuille rakeille. Pelkään, että ne päätyvät johonkin vesistöön, jossa kalat ja äyriäiset alkavat sitten kärsiä pahoinvoinnista, valonarkuudesta, seksihalukkuuden vähenemisestä ja lisääntyneestä itsetuhoisuudesta.