pioni

pioni

lauantai 12. elokuuta 2017

Kemisti

Aloitin lenkkeilyharrastuksen. Etsin netistä kunto-ohjelman, jossa aloitetaan lähinnä kävellen ja lisätään juoksun osuutta lenkistä vähitellen. Tavoitteena on pystyä lopulta juoksemaan koko lenkki.  Asensin puhelimeen ajastimen, johon ohjelmoin hälytykset niille kohdille kun pitää vaihtaa kävelystä hölkkään tai toisin päin. Tavoite saavutetaan ohjelman mukaan noin 20. lenkkikerralla. Minä olen nyt tehnyt neljä lenkkiä. Olen oppinut vähän tekniikkaa, siis käyttämään myös pakaroita ja reisiä juoksemisessa. Nilkat ja polvet ovat tohjona ja otan särkylääkkeen aina lenkin jälkeen, mutta muuten menee hyvin. Lenkillä käynti on mukavaa, kun siihen on aikaa. Huomenna lapsi palaa isältään ja parin viikon päästä jatkuvat opiskelut. Kyllä sen jo arvaa, miten tässä käy. Paras kai alkaa miettiä seuraavaa harrastusta.

Lopettelen mielialalääkkeen käyttöä. Teen sen vastoin kaikkia sääntöjä ja ohjeita, koska tiedän jo, miten helvetilliset sen lääkkeen vieroitusoireet ovat jos lopettaa 75 mg:n päiväannokseen. Siis joka aamu avaan lääkekapselin ja poistan sieltä 12,5 mg verran lääkerakeita. Ensi viikolla 25 mg ja sitä seuraavalla viikolla 37,5 mg ja sitten 50 mg ja sitten 62,5 mg. Sitten lopetan. Toistaiseksi voin hyvin eikä vieroitusoireita ole ollut, vaikka annos on pienentynyt alle puoleen alkuperäisestä. Mietin, mitä teen niille kapseleista poistetuille rakeille. Pelkään, että ne päätyvät johonkin vesistöön, jossa kalat ja äyriäiset alkavat sitten kärsiä pahoinvoinnista, valonarkuudesta, seksihalukkuuden vähenemisestä ja lisääntyneestä itsetuhoisuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti