pioni

pioni

maanantai 2. helmikuuta 2015

Trauma

Puoliso oli viikonlopun kotona ja kerroimme lapselle lähestyvästä muutosta ja erosta. Asia on niin pienelle selvästi erittäin vaikea ymmärtää ja epäselvyyksiä jäi varmasti. Nyt aion kuulostella tarkasti lapsen ajatuksia aiheesta, ne varmaan putkahtelevat esiin leikin lomassa ja muutenkin siellä täällä. Toivottavasti osaan luoda hänelle sellaisen olon että asiasta saa puhua ja kysellä aina. Kirjastossa on oma hylly vanhempien eroa käsitteleville lastenkirjoille. Meillä on tänään kirjastopäivä, joten suuntaan kai sille hyllylle.

Koskahan lakkaan kutsumasta puolisoa puolisoksi? Miksihän minä häntä sitten kutsun? Eksä on mielestäni kauhean ruma sana.

Hampaani ovat huonossa kunnossa. Tarkastuksessa löytyi hammaskiven lisäksi pari reikää. Ensimmäisen paikkausajan sai toukokuulle. Suuhygienistillä sentään oli tilaa jo kuukauden päässä. Pidän ajatuksesta, että hoidatan hampaani kuntoon nyt, kun elämässä alkaa uusi vaihe (fiksu ihminen ei tietysti olisi päästänyt suutansa tähän kuntoon alun alkaenkaan, mutta se lienee nyt turhaa jälkiviisautta). Se hammaslääkäri, jolla kävin, oli mukava ja suhtautui minuun ja hampaistooni miellyttävän neutraalisti. Mieleeni palautui eräs kokemus lapsuudesta. Joskus eka- tai tokaluokkalaisena olin koulun hammashoitolan odotushuoneessa ja ihmettelin, kun varattu aikani oli mennyt jo vartti sitten, eikä minua ollut pyydetty hoitohuoneeseen. Sitten lopulta huoneen ovi aukesi, vihainen hammashoitaja kutsui minua nimellä (huutaen) ja kysyi, enkö ollut nähnyt, että oven vieressä palaa vihreä valo ja se tarkoittaa, että pitää mennä sisään. Vielä hoidon aikanakin hoitaja ja lääkäri päivittelivät toisilleen ymmärtämättömyyttäni ja minua itketti. Tilanne on nyt ajateltuna aivan absurdi - miten voi olettaa ujon 7-vuotiaan uskaltavan mennä itse lääkärin huoneeseen, kun ovi on kiinni, paloi vieressä mikä valo hyvänsä? Miten moni 7-vuotias on elämässään ollut tekemisissä oviliikennevalojen kanssa? Miten 7-vuotias voi tietää, kumpaan hoitohuoneeseen häntä tullaan kutsumaan - se valohan olisi voinut olla jollekulle muulle tarkoitettu? Miten kaksi aikuista kehtaa syyllistää 7-vuotiasta omasta ajattelemattomuudestaan? Ennen kaikkea: jos hoitaja ja lääkäri ovat istuneet huoneessa odottamassa sitä 7-vuotiasta, eikö jompikumpi heistä olisi voinut nousta tuoliltaan, kävellä ovelle ja kutsua sitä 7-vuotiasta jo ennen kuin 15 minuuttia oli kulunut? Ja kaikesta tästä huolimatta aivan näihin aikoihin asti olen ajatellut, että tuossa tilanteessa minä olin se, joka teki väärin. Syvälle on iskostunut ajatus omasta vääränlaisuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti