Minusta tuntuu, että olen tehnyt huonon valinnan. Valitsin uudeksi vuokralaiseksi yhden tapaamisen perusteella asiallisen oloisen henkilön, joka on sittemmin tehnyt oloni epämukavaksi viestitellessämme asuntoon ja muuttoon liittyvistä käytännön asioista. Sopimus on tehty, joten minulla ei taida olla mitään pakoreittiä tilanteesta. Ahdistun.
Olen sellainen monia ärsyttävä henkilö, joka kulkee kaupungilla aina napit korvissa (kävellessä, en pyöräillessä). Nyt olen lakannut välittämästä siitä, kun puodissa myyjä tervehtii tai kysyy jotakin, enkä kuule. Ennen nolostuin ja riivin häpeillen kuulokkeet pois korvistani vastatakseni puhutteluun. Nykyään en ole huomaavinani, vaikka huomaisinkin. Kai minulla on oikeus olla kuu(nte)lematta?
Musiikin avulla voi olla omissa maailmoissaan myös ihmisten ilmoilla. Viimeiset puoli vuotta olen kuunnellut lähes yksinomaan suomiräppiä. Kappaleet kertovat syrjäytymisestä, aseista ja huumeista, itsemurhasta ja yhteiskunnan paskuudesta (sekä asiaankuuluvasti siitä, miten X on kovempi jätkä kuin Z ja kaikki muut). Tekstien kirjoittajat ovat fiksuja nuoria miehiä, sillä sanoitukset vilisevät viittauksia historiaan, kulttuuriin (niin korkea- kuin populaari-) ja kansanperinteeseen sellaisella tavalla, joka kertoo aidosta tiedonjanosta ja kiinnostuksesta muuhun kuin omaan napaan (no toki minuun saa tehtyä vaikutuksen jo muutaman latinankielisen fraasin avulla, mutta osaavat he muutakin). Minusta on hienoa kuunnella fiksujen ihmisten tekemää musiikkia, sillä tyhmyys ja tyhjäpäisyys jos mikä saa nykyään liikaa näkyvyyttä. Aavistelen kuitenkin, että monen mielestä musiikkimieltymykseni ovat perin sopimattomat. Millainen hulttiovanhempikin olen? Asiat voi sanoa monella tavalla kauniisti ja minua musiikki auttaa sanoittamaan omaa elämääni ja ajatuksiani. Tämä on tietysti jotain niin henkilökohtaista, ettei kukaan voikaan täysin ymmärtää. Mutta ymmärtäisivätpä edes sen henkilökohtaisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti