Eilen tein Kelan sähköisessä asiointipalvelussa kaksi hakemuksen kaltaista asiaa: oikeuteni asumistukeen halutaan vuositarkistaa ja peruspäivärahan loppuessa on siirryttävä työmarkkinatuelle. Tunsin itseni hölmöksi, kun latasin molempiin hakemuksen kaltaisiin asioihin täsmälleen samat liitteet (toki liitteiden toimittaminen on nykyään varsin helppoa, mutta kuitenkin) ja kirjoitin vielä samat saatesanat niihin liitteisiin liittyen. Luulisi, että olisi helpompikin tapa. No, sain minä tuosta urakoinnista semmoisen pienen energiasysäyksen, että pakersin samoilla vauhdeilla vielä pari työhakemusta. Että sikäli.
Jottei elämäni olisi liian helppoa, siinä asunnossa jonka hankin nuoruuden huumassa ja josta en nyt pääse eroon ja joka on parinsadan kilometrin päässä, vaihtuu vuokralainen ja minä joudun lähtemään huomenna sinne pitämään näyttöä. Toivottavaa olisi, että joku kiinnostuksensa ilmaisseista saapuisi paikalle. Pelottaa vähän nähdä asunnon kunto taas parin vuoden tauon jälkeen, lähinnä siksi että jonkinlainen remontti (johon ei siis ole varaa) alkanee väistämättä olla edessä, toivon vain että pystyn vielä vähän sitä lykkäämään. Kun sanon vähän, tarkoitan tietysti vähän enemmän.
Olen ruvennut miettimään, olisiko paluu terapiaan aiheellinen. Tai edes jonkunlainen kontakti johonkin, joko vanhaan terapeuttiini tai sitten ihan uuteen (jälkimmäinen vaihtoehto on tietysti huomattavan työläs, kun henkilöhistoria pitäisi käydä läpi alusta (juu, ei toki välttämättä tarvitsisi, mutta tiedän, etten voi kokea tulevani ymmärretyksi, ellei kuuntelija tunne historiaani kunnolla)). Juuri nyt ei ole oikein ketään, jolle puhua yhtään mistään. Erityisesti äitiin ja isoveljeen liittyvistä asioista tuntuisi olevan sanottavaa. Toki TT:stä ja erostamme myös. MH:n olen tuntenut niin vähän aikaa, että tuntuu jotenkin typerältä vuodattaa hänelle näitä vuosikymmenten kerrostumia. Inhoan muutenkin sellaista asetelmaa parisuhteessa, että toinen joutuu jotenkin toisen terapeutiksi pysyvästi. Herännee kysymys, miksen vain kirjoita asioitani tähän blogiin. Jaa-a, joku lukko pitäisi kai saada auki.
Ai niin ja opiskelemaan ajattelin myös hakea, yliopistooon. Minähän en voi enää saada opintotukea ja työttömyyskorvausta ei taideta täyspäiväiselle opiskelijalle maksaa, joten ainoa tapa rahoittaa opiskelut olisi löytää oheen työpaikka. No, tämä on tietysti pelkkää spekulointia. Koska pääsykoekirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, haen joka tapauksessa ja jos kävisi niin että tulisin valituksi, niin eihän sitä paikkaa silti ole pakko ottaa vastaan.
Oloni on vähän parempi, ehkä juuri ja juuri sen verran, että tänään on tämän vuoden ensimmäinen punnerruspäivä. Minulla on vihko, johon aion kirjata uintini ja punnerrukseni (laitan otsikoksi "liikunnat 2016, siltä varalta että tulee muidenkin lajien suorituksia). Minulle tuollainen on motivoivaa, koska en osaa nauttia liikunnasta liikunnan vuoksi vaan aina pitää suorittaa, mieluiten yli-.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti