Timber!!

Jee, se ei ollut minun näkösuojapuuni! Eli talomme pihalta kaadettiin puu ripeällä aikataululla heti eilen, mutta se ei ollut se minulle tärkeä.

No, se siitä. Hittoako sen on edes väliä. Otsikko sopii yhtä hyvin myös tähän aiheeseen. Minullakin alkaa nimittäin olla nyt se kuuluisa pois Suomesta -olo näiden hallitusuutisten myötä. En jaksa yleensä kirjoittaa tällaisista jutuista, mutta nyt on mahdollisesti pakko. ...Paitsi etten sittenkään taida - ei minulla ole mitään uutta sanottavaa tästäkään. Mutta epätoivoa tunnen, se tiedettäköön.

TT:n äiti soitti eilen. Kovin oli utelias sen suhteen, mitä minulle kuuluu ja mitä puuhailen. Lapsi oli jossain puhelinkeskustelussa kutsunut isovanhempansa meille (hänellä on sellainen tapa, että kutsuu ihmisiä kylään ja kertoo asiasta minulle jälkeenpäin - aika somaa minusta, sopivan hämmentävää niille joita hän kutsuu). Se oli ex-anopin mielestä merkki siitä, että minä olen kutsunut jonkun kylään ja lapsi vain matki minua, niin että kenetkäs minä nyt oikein olen pyytänyt meille? Jonkun ihan erityisenkö vieraan? Vastaukseni: "mit---..............??". Samaan tapaan vastasin myös kysymykseen, milloin tulen heille lapsen kanssa, sillä tottahan minä nyt heille haluan tulla edelleen, vaikka esim. TT on ääneen ihmetellyt, miksi ihmeessä haluaisin (ja on oikeassa). Siinä on kyllä ihminen, joka ei kestä kieltävää vastausta. Lisäksi minun olisi kai pitänyt olla murheen murtama siitä, että nyt eron jälkeen "joudun" välillä olemaan ihan yksin, kun lapsi on isänsä kanssa. Sanoin että se on ollut kyllä varsin mukavaa. "Niin, ennenhän sinulla ei tuollaista ollutkaan, joten ero taisi olla sinulle tosi hyvä juttu". "Joo". Pölön realismipalvelusta, päivää.

Tänään aion joka tapauksessa siivota ja ottaa aurinkoa. Eilen ehdin hankkia vain lievän punoituksen dekolteeheni, kun piti kesken päivän käydä hammaslääkärissä porattavana. Hammaslääkärin työvälineet ja puudutusaineet ovat tainneet kehittyä aika huimasti viime aikoina. Olen nimittäin sen verran huonohampainen, että minulla on elämäni ajalta kokemusta ehkä noin viidentoista reiän paikkauksesta ja aina ennen se on ollut erittäin kivuliasta vähintään osan toimenpideajasta, jopa puudutettuna. Nyt en sen sijaan tuntenut mitään. Jos suun auki pitäminen ei olisi vaatinut niin paljon keskittymistä, olisin suorastaan rentoutunut siinä tuolissa. Enpä tiedä pääsenkö ikinä tämän lähemmäksi missään ns. hemmotteluhoidossa käymistä. No niin, nyt imuri esiin ja kissankarvoille kyytiä.

Kun aurinkokaan ei paista, saa kai ottaa päiväunet?

Väsyttää. Öisin ei oikein ole väsyttänyt. Herään tuntikausiksi keskellä yötä ja illallakin nukahtaminen kestää ja kestää. Sitten luen puhelimesta intternettiä ja virkistyn lisää. En osaa. Mutta mietin, johtuuko tämä niistä kolmesta lääkkeettömästä päivästä. Nimittäin minähän valvoin samaan tapaan silloin loppuvuonna, kun aloitin lääkityksen.

Kissat saavat aina nukuttua (ellei ole suoria ulkoisia häiriötekijöitä). Touhuavat ja pesevät itseään hetken, sitten löytävät hyvän asennon ja mahtuvat juuri täydellisesti peitonmutkaan, missä pysyvät unten mailla tuntikausia. Olen kade.

Meillä oli O:n kanssa mukava viikonloppu. Olin kyllä unohtanut, että on helluntai ja kaupat ovat kiinni, joten eilen oli jo pakko leipoa itse leipää. Onneksi sekään ei niin kovin epämukavaa puuhaa ole. Siivouspäivän kirppistely oli menestys sikäli, että löysimme yhteensä 2,50 eurolla monta asiaa: betoniauton, veneen, kassillisen leikkihedelmiä ja -vihanneksia, pillin (erittäin äänekkään, hukkui mystisesti melkein heti), shortsit, helmet, kaksi voiveistä ja seinälle ripustettavan telineen kukalle. Kaksi viimeistä kohtaa olivat minulle ja muut lapselle. Bonuksena löysin vielä eilen vastapäisen talon kevätsiivousroskalavalta hyväkuntoisen retrokkaan peilikaapin, jolle meillä ei toki ole käyttöä, mutta joka sopii hienosti koristamaan kirjahyllynpäällistämme. No nyt on viimeistään pakko lisätä se tavarat-tagi. Onko väärin innostua näin kovin tavaroista? Rankaisin kyllä heti itseäni laittamalla lisää tavaraa myös myyntiin nettikirpputorille.

Kyynärpäässäni on jotakin kutiavaa, mikä vaikuttaa hyönteisen pistolta tahi puremalta. Olin taas unohtanut, että kesässä on tämäkin puoli.

Työttömällä on aikaa miettiä monenlaista

Tein lenkin kuten lupasin. Olin vähällä kääntyä takaisin heti parinsadan metrin jälkeen, kun ketju ei näyttänyt asettuvan kohdalleen millään. Uusi ketju on tietysti lyhyempi kuin vanha, joka oli käytössä venynyt, joten se "pomppi" rattailla noin joka toisella polkaisulla. Raivostuttavaa. Lopulta löysin sellaiset neljä tai viisi vaihdetta, joilla ei juuri tarvinnut poljeskella tyhjää, ja päätin pärjätä niillä. Tein lyhyen 40 minuutin lenkin ja se oli juuri sopiva (sopivuuden tietää ennen kaikkea siitä, että selkä ei tullut kipeäksi). Yleensähän minulla on tapana tehdä aivan liian pitkiä ajeluita, jolloin aina lenkin loppuun mennessä vihaan pyöräilyä sydämestäni enkä sitten lähdekään ajamaan taas pariin viikkoon. Tuosta on tullut jo itseään ruokkiva (ja tietysti täysin naurettava) kierre: teen varmuuden vuoksi vähän pidemmän lenkin, kun tiedän etten jaksa taas liian pitkään aikaan vaivautua. No, nyt päätin pitää lenkin tuossa 40 minuutissa ensimmäiset viisi kertaa, pidentää sitten 50 minuuttiin seuraaville viidelle kerralle ja sitten tuntiin seuraaville viidelle kerralle. Sitten olenkin jo sellaisessa huippukunnossa, että voi ajaa vaikka kolme tuntia, HEH HEH. No en ole, mutta niin minä todennäköisesti silloin luulen, ja viimeistään kesäkuun puoleenväliin mennessä olen taas tehnyt jonkun tappolenkin, jonka jälkeen pyörä saa pölyttyä parvekkeella loppukesän. Olen tämmöinen pidemmän aikavälin realisti.

Huomenna on Siivouspäivä ja se on ihan minun tyyliseni tapahtuma, olenhan hirveä tavaranatsi, mutta valitettavasti en pääse osallistumaan myyjän ominaisuudessa, sillä O ei ole tehnyt mitään niin pahaa, että häntä tarvitsisi rankaista monen tunnin notkumisella jonkun tylsän myyntipöydän takana. Sen sijaan suuntaamme varmasti lähimpään suurempaan myyjien keskittymään katselemaan, josko jokin uusi ja ennen kaikkea edullinen aarre haluaisi muuttaa meille. Tuo keskittymä on kätevästi leikkipuiston vieressä, joten siinähän tuleekin jo hoidettua puolet päivän menoista yhdellä reissulla. Sen kummempia suunnitelmia viikonlopulle ei olekaan tullut tehtyä, pitäisikö niitä tehdä? Minusta on kivaa, kun lapsi kasvaa. Hänen kanssaan voi jo tehdä kaikenlaista. Eilen kävimme kirjastossa, pitsalla ja jäätelöllä. Koko reissuun ei kuulunut ollenkaan yhtäkkistä pakoon säntäilyä ruuhkassa, muualle kuin eteenpäin katselemisesta johtuvaa vastaantulijoihin törmäilyä eikä "Mutta minä en JAKSA enää kävellä / odottaa vuoroa / istua tässä / kantaa tätä" -tyylistä kommentointia. Sen sijaan lapsi muistutti itse minua siitä, että kirjasto on hiljainen paikka, luimme pari kirjaa ja lainasimme tusinan (emmekä heitelleet kirjoja yhtään), tilasimme ja nautimme pitsat ja appelsiinimehut asiallisesti ja jäätelön ääressä keskustelimme päiväkotiryhmän teatterimatkasta sekä yhdestä päiväkotikaverista, jolla on tapana nimitellä toisia. Sitten pyöräilimme kotiin ja juttelimme samalla kaupunkikuvaan kesän tullen ilmestyvistä taidepläjäyksistä (O ei varmaan ilmaisisi asiaa näin banaalilla termillä). Vau.

No, nyt ehdin kärventää itseäni vielä hetken parvekkeella. Keksin laittaa tyynyn pehmusteeksi selkäni ja sen ikävän ikkunalistan väliin, ajatelkaas.

Vakavia kesähuolia

No ei, en minä varsinaisesti ole saanut aikaiseksi lähteä sinne pyörälenkille vielä toistaiseksi. Mutta huomenna aamulla menen, suoraan päiväkodilta. Nolottaa kyllä hieman mennä viemään lasta sinne capreissa, esitellen läskisääriä jotka eivät ole nähneet auringonvaloa yhdeksään kuukauteen. Ajoin minä sentään säärikarvat. Vaikka tunnen kyllä toisaalta itseni huonoksi feministiksi, kun en kehtaa antaa niiden vain rehottaa. Aina menee väärin.

Tänään opiskelukaverini E kävi kylässä ja osti samalla minulta astioita. Ihanaa kun oli juttuseuraa. Sitten istuin hetken parvekkeella, sitten otin päiväunet jotka venyivät niin pitkiksi että kun lähdin hakemaan lasta hoidosta, minulla oli edelleen tyynynkuva vasemmassa poskessani. Että ehkä minä siitä huomisestakin selviän.

Parvekkeellemme paistaa aurinko sillä tavalla kätevästi, että kun istuu ikkunaseinässä kiinni, niin pää jää varjoon. Koko muu kroppa saa kätevästi aurinkoa, kun nostaa vielä jalat kaidetta vasten. On ehkä toivoa, etten polta tänä kesänä naamaani aivan niin idioottimaisissa määrin kuin muutamana viime vuonna enkä myöskään hanki auringosta johtuvaa huonoa oloa aivan yhtä useasti. No, ainakaan niin kauan kuin istuimenani parvekkeella on pelkkä jakkara. Kun nostaa jalat siihen kaiteelle, on pakko nojata voimallisesti takana olevaan ikkunaan, jonka alareunan lista painaa selkää melkoisen kipeästi. Jonkinlaisen tuolin hankinta lienee väistämätöntä.

Kuulin tänään sivukorvalla, että jokin etupihan suurista puista on päätetty kaataa. Olen hieman huolestunut, sillä jos kyseessä on meidän parvekkeemme kohdalla oleva puu, asia vaikuttaa oleellisesti auringonottomahdollisuuksiini, tai no, ehkä enemmän auringonottohaluuni. Jos tuo puu nimittäin poistetaan, vastapäisestä talosta on esteetön näkymä meille. Sitten alan väistämättä miettiä, että siellä joku kyttääjä katsoo, että tuolla tuo sama ämmä taas ottaa aurinkoa parvekkeella, aina se on siellä, eikö sillä nyt pirskales ole parempaa tekemistä kuin olla rikkana kuuliaisen kansalaisen silmässä. Siinä tapauksessa joutuisin kai vaivautumaan ulos, ehkä jopa puistoon, asti hankkimaan rusketusta.

Ai niin, se firma jolle tein nyt viimeksi töitä, informoi sähköpostitse toisesta (pienemmästä) suomen kieleen liittyvästä projektista ja kyseli halukkuuttani osallistua. Sama maili oli tietysti lähtenyt kymmenille ihmisille, niin että ei se mikään varma nakki ole, mutta vastasin kuitenkin, että kiinnostaa ja minulle saa lähettää lisätietoa. Tällainen päivä kerrallaan eläminen (siis epävarmojen ja epämääräisten projektitöiden varassa oleminen) työn suhteen on aika lailla epäsopivaa persoonallisuudelleni, tämän tiedän noin järjellä ajatellen. Jotenkin ihmeellisellä tavalla tämänhetkinen innostukseni kuitenkin näyttää kumoavan sen huolen, mitä epävarmuus minussa normaalisti synnyttäisi. Pitää kai yrittää pitää huoli siitä, etten innostuksissani tule houkutelluksi mihinkään orjatöihin. Tässä vaiheessa kyllä otan kiitollisena vastaan jokaisen tarjolla olevan rivin cv:heni.

Keveämpiä mietteitä

Maksoin neljä laskua. Kylläpäs tuntuu hyvältä.Varsinkin kun tilille jäi vielä parikymppiä. Ei se toki mitään ylimääräistä ole sekään.

Sohvakuumeeni alkaa hipoa sietämättömyyden rajoja. Tai sietämätöntä on kai lähinnä keskeneräisyys, joka nyt tässä tapauksessa reaalistuu sohvan puuttumisena. Olen jo valinnut sopivan matonkin uuden soffan kaveriksi ja taidetta (no, "taidetta") seinälle sen yläpuolelle. Kun saan nuo kaikki hankittua, pidän kyllä kemut. Vaikka kuka niihin muka tulisi?

Aamupäivällä melkein osuin parvekkeelle samaan aikaan auringonpaisteen kanssa. Ei paniikkia, toinen pilvi kiirehti auringon eteen noin kaksi sekuntia myöhemmin. En ole siis vieläkään saanut juoda yhtäkään kahvikupillista aurinkoisella parvekkeella. Eilen olin maailman huonoin naapuri ja pesin polkupyöräni parvekkeella runsaalla vedellä läträten, vaihdoin kesärenkaat ja irrotin vanhat ketjut. Tänään kiinnitin uudet ketjut sekä renkaat paikoilleen. Polttelisi kovin lähteä lenkille, mutta tänään en viitsinyt, kun lupasivat sadetta. Sitä ei tosin ole näkynyt. Ilmatieteen laitoksella taitaa olla jotakin minua vastaan. Huomenna kyllä menen.

Ei saa langeta

Oli pitkä viikonloppu: torstaina menimme TT:n luokse, kun hänelle piti kuljettaa yksi huonekalu täältä. Olimme yötä ja perjantai-iltapäivänä ajelimme kaikki Turkuun. TT lähti aikaisin tänä aamuna pariksi viikoksi työkeikalle Itä-Suomeen. Olen aivan sekaisin päivistä ja kaipaan arkea.

Emme ole jutelleet erostamme tai suhteestamme muuton jälkeen, mutta eilen TT sanoi, että hänestä tuntuu siltä että meidän kannattaisi vielä yrittää. Perustelut olivat kyllä heppoiset, ei hän itsekään tiennyt kaipasiko perhe-elämää vai parisuhdettamme vai mitä. Kuulemma meiltä lähteminen on aina vaikeaa, ja nyt oli ollut jotenkin erityisen mukavaa yhdessä. No, niin oli kyllä minustakin ja olin itsekin jo ehtinyt eilisen aikana ihmetellä omia ajatuksiani siitä, miten tekisi esimerkiksi mieli mennä TT:n viereen olohuoneen lattialle nukkumaan. Kaipaan kauheasti kosketusta tietenkin, mistäpä minä semmoista saisin. Lisäksi TT saa minut aika usein nauramaan. Olen kuitenkin tuskallisen tietoinen siitä, että nämä asiat ovat lopulta vain pintaa - ne asiat, jotka minusta olivat pielessä, ovat entisellään. Minun pitää pysyä tiukkana, etten lankea pinnallisiin hyvittelyeleisiin ja anna samalla TT:lle turhaa toivoa. Kyllä hänkin varmasti tietää, että kyse on kaipuusta siihen, että saa jakaa tiettyjä asioita toisen kanssa, ei niinkään entisen elämän kokonaisuuden ikävöimisestä. Sanoin, etten juuri nyt osaa sanoa asiaan oikein mitään ja että olen kyllä tällä hetkellä aika tyytyväinen itseeni ja elämääni. Haluaisin, että TT pääsee siihen vaiheeseen, että nauttii sinkkuudestaan ja tapaa muita naisia; että hän saisi mahdollisuuden verrata erilaisia elämäntilanteita ja erilaisia suhteita ja pohtia, mikä hänelle parhaiten sopii. Sitten varmaan ottaisin vakavammin sen, jos hän edelleen ilmaisisi olevansa kiinnostunut elämästä nimenomaan minun kanssani.

Äh, toivottavasti tämä ei käy mutkikkaaksi. En jotenkin ollut ajatellut, että kävisimme enää tällaista keskustelua. Totta puhuen ajatukseni ovat vähän kääntyneet sen miettimiseen, missä voisin tavata uusia ihmisiä, ja menneiden, no, ei-niin-vakavien suhteiden muisteluun. Olenpa kauhea.

Muuan pulu nukkuu öisin ikkunamme ulkopuolella olevassa puussa. Sen iltatoimia on aika hauska seurata, mutta sen vakio-oksa on pyörätelineen yläpuolella. Pitää siirtää pyörä naapurirapun telineeseen.

Matojen tasolla

Tänä iltana vietetään O:n päiväkotiryhmän kevätjuhlaa. Sää on tietenkin mallia kaatosade, joten juhla siirrettiin puistosta päiväkodin katetulle terassille. Mietin, kaivaisinko vielä talvitakin esiin, sillä siellä pitää hytistä puolitoista tuntia. Ainakin teen evääksi kuumaa kaakaota. Odotan mielenkiinnolla, mitä ohjelmaa on luvassa - jokunen tietovuoto lapsen suunnalta on tainnut jo tapahtua.

Aamun matka päiväkodille oli aivan hirveä: jalkakäytävällä oli niin paljon kastematoja, että matka-aikamme varmaan tuplaantui niitä väistellessä. Minua ällöttää ajatus tuollaisen niljaisen olion lytistymisestä. Sade huuhtoo parhaillaankin niitä matoja alaspäin sitä mäkeä, jota reittimme kulkee: puoli neljään mennessä niitä on varmaankin kasa talomme edessä enkä pääse ovesta ulos. Olen miettinyt jonkinlaisen köysiradan rakentamista tällaisia hankalia tilanteita varten. Viidennen kerroksen kotimme on suunnilleen samalla korkeudella kuin päiväkodin ovi tuolla mäellä, joten ylös ja alas suuntautuva liike on matkoilla periaatteessa täysin turhaa energiantuhlausta. Idea saattaa vaatia vielä hieman kypsyttelyä, varmaan myös jokusen luvan. Jos ei muuta, niin korkeanpaikankammo, josta nykyään kärsin, estänee toteutuksen.

Töiden loputtua minulla on aika lailla sellainen olo kuin aavistelinkin. Todellisuuden märän rätin pyyhkimä. Tyhjän päälle pudonnut ja tarpeeton. Aloitekyky nollassa. No, sain minä eilen haettua yhtä mielenkiintoista projektityötä, se olisi jälleen kotoa käsin tehtävää ja omaan alaani liittyvää. Sain heti vastauksen, että sieltä palataan asiaan ensi viikolla. En odota liikoja.

Kissan tassu on edelleen hassu, mutta päätin etten ryhdy toimenpiteisiin (siis lääkäriinviemistoimenpiteisiin, ei kotipuoskarointiin, vaikka en minä siihenkään aio ryhtyä, sanottakoon nyt ettei jää epäselväksi). Mirri on eilistä virkeämpi (koska hän on kissa, se ei edelleenkään tarkoita kovin virkeää paitsi kolmelta yöllä) ja jopa sähisi aamulla pontevasti Kissa 2:lle. Päättelin lisäksi, että koska saan rapsutella ja silitellä häntä jopa siitä hassusta tassusta, se ei voi olla kovin huonossa kunnossa. TT sanoi puhelimessa, että vaikka se olisi murtunut, ei eläinlääkäri tekisi sille mitään. Niin kai sitten, vaikka kuulostaa kyllä minusta vähän kummalliselta. Olen vähän huolissani, koska minä ja O lähdemme huomenna TT:n luo ja kissat jäävät vuorokaudeksi kotiin keskenään. Aina lapsista on päänvaivaa.