Tein lenkin kuten lupasin. Olin vähällä kääntyä takaisin heti parinsadan metrin jälkeen, kun ketju ei näyttänyt asettuvan kohdalleen millään. Uusi ketju on tietysti lyhyempi kuin vanha, joka oli käytössä venynyt, joten se "pomppi" rattailla noin joka toisella polkaisulla. Raivostuttavaa. Lopulta löysin sellaiset neljä tai viisi vaihdetta, joilla ei juuri tarvinnut poljeskella tyhjää, ja päätin pärjätä niillä. Tein lyhyen 40 minuutin lenkin ja se oli juuri sopiva (sopivuuden tietää ennen kaikkea siitä, että selkä ei tullut kipeäksi). Yleensähän minulla on tapana tehdä aivan liian pitkiä ajeluita, jolloin aina lenkin loppuun mennessä vihaan pyöräilyä sydämestäni enkä sitten lähdekään ajamaan taas pariin viikkoon. Tuosta on tullut jo itseään ruokkiva (ja tietysti täysin naurettava) kierre: teen varmuuden vuoksi vähän pidemmän lenkin, kun tiedän etten jaksa taas liian pitkään aikaan vaivautua. No, nyt päätin pitää lenkin tuossa 40 minuutissa ensimmäiset viisi kertaa, pidentää sitten 50 minuuttiin seuraaville viidelle kerralle ja sitten tuntiin seuraaville viidelle kerralle. Sitten olenkin jo sellaisessa huippukunnossa, että voi ajaa vaikka kolme tuntia, HEH HEH. No en ole, mutta niin minä todennäköisesti silloin luulen, ja viimeistään kesäkuun puoleenväliin mennessä olen taas tehnyt jonkun tappolenkin, jonka jälkeen pyörä saa pölyttyä parvekkeella loppukesän. Olen tämmöinen pidemmän aikavälin realisti.
Huomenna on Siivouspäivä ja se on ihan minun tyyliseni tapahtuma, olenhan hirveä tavaranatsi, mutta valitettavasti en pääse osallistumaan myyjän ominaisuudessa, sillä O ei ole tehnyt mitään niin pahaa, että häntä tarvitsisi rankaista monen tunnin notkumisella jonkun tylsän myyntipöydän takana. Sen sijaan suuntaamme varmasti lähimpään suurempaan myyjien keskittymään katselemaan, josko jokin uusi ja ennen kaikkea edullinen aarre haluaisi muuttaa meille. Tuo keskittymä on kätevästi leikkipuiston vieressä, joten siinähän tuleekin jo hoidettua puolet päivän menoista yhdellä reissulla. Sen kummempia suunnitelmia viikonlopulle ei olekaan tullut tehtyä, pitäisikö niitä tehdä? Minusta on kivaa, kun lapsi kasvaa. Hänen kanssaan voi jo tehdä kaikenlaista. Eilen kävimme kirjastossa, pitsalla ja jäätelöllä. Koko reissuun ei kuulunut ollenkaan yhtäkkistä pakoon säntäilyä ruuhkassa, muualle kuin eteenpäin katselemisesta johtuvaa vastaantulijoihin törmäilyä eikä "Mutta minä en JAKSA enää kävellä / odottaa vuoroa / istua tässä / kantaa tätä" -tyylistä kommentointia. Sen sijaan lapsi muistutti itse minua siitä, että kirjasto on hiljainen paikka, luimme pari kirjaa ja lainasimme tusinan (emmekä heitelleet kirjoja yhtään), tilasimme ja nautimme pitsat ja appelsiinimehut asiallisesti ja jäätelön ääressä keskustelimme päiväkotiryhmän teatterimatkasta sekä yhdestä päiväkotikaverista, jolla on tapana nimitellä toisia. Sitten pyöräilimme kotiin ja juttelimme samalla kaupunkikuvaan kesän tullen ilmestyvistä taidepläjäyksistä (O ei varmaan ilmaisisi asiaa näin banaalilla termillä). Vau.
No, nyt ehdin kärventää itseäni vielä hetken parvekkeella. Keksin laittaa tyynyn pehmusteeksi selkäni ja sen ikävän ikkunalistan väliin, ajatelkaas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti