pioni

pioni

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ei saa langeta

Oli pitkä viikonloppu: torstaina menimme TT:n luokse, kun hänelle piti kuljettaa yksi huonekalu täältä. Olimme yötä ja perjantai-iltapäivänä ajelimme kaikki Turkuun. TT lähti aikaisin tänä aamuna pariksi viikoksi työkeikalle Itä-Suomeen. Olen aivan sekaisin päivistä ja kaipaan arkea.

Emme ole jutelleet erostamme tai suhteestamme muuton jälkeen, mutta eilen TT sanoi, että hänestä tuntuu siltä että meidän kannattaisi vielä yrittää. Perustelut olivat kyllä heppoiset, ei hän itsekään tiennyt kaipasiko perhe-elämää vai parisuhdettamme vai mitä. Kuulemma meiltä lähteminen on aina vaikeaa, ja nyt oli ollut jotenkin erityisen mukavaa yhdessä. No, niin oli kyllä minustakin ja olin itsekin jo ehtinyt eilisen aikana ihmetellä omia ajatuksiani siitä, miten tekisi esimerkiksi mieli mennä TT:n viereen olohuoneen lattialle nukkumaan. Kaipaan kauheasti kosketusta tietenkin, mistäpä minä semmoista saisin. Lisäksi TT saa minut aika usein nauramaan. Olen kuitenkin tuskallisen tietoinen siitä, että nämä asiat ovat lopulta vain pintaa - ne asiat, jotka minusta olivat pielessä, ovat entisellään. Minun pitää pysyä tiukkana, etten lankea pinnallisiin hyvittelyeleisiin ja anna samalla TT:lle turhaa toivoa. Kyllä hänkin varmasti tietää, että kyse on kaipuusta siihen, että saa jakaa tiettyjä asioita toisen kanssa, ei niinkään entisen elämän kokonaisuuden ikävöimisestä. Sanoin, etten juuri nyt osaa sanoa asiaan oikein mitään ja että olen kyllä tällä hetkellä aika tyytyväinen itseeni ja elämääni. Haluaisin, että TT pääsee siihen vaiheeseen, että nauttii sinkkuudestaan ja tapaa muita naisia; että hän saisi mahdollisuuden verrata erilaisia elämäntilanteita ja erilaisia suhteita ja pohtia, mikä hänelle parhaiten sopii. Sitten varmaan ottaisin vakavammin sen, jos hän edelleen ilmaisisi olevansa kiinnostunut elämästä nimenomaan minun kanssani.

Äh, toivottavasti tämä ei käy mutkikkaaksi. En jotenkin ollut ajatellut, että kävisimme enää tällaista keskustelua. Totta puhuen ajatukseni ovat vähän kääntyneet sen miettimiseen, missä voisin tavata uusia ihmisiä, ja menneiden, no, ei-niin-vakavien suhteiden muisteluun. Olenpa kauhea.

Muuan pulu nukkuu öisin ikkunamme ulkopuolella olevassa puussa. Sen iltatoimia on aika hauska seurata, mutta sen vakio-oksa on pyörätelineen yläpuolella. Pitää siirtää pyörä naapurirapun telineeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti