Vakavia kesähuolia

No ei, en minä varsinaisesti ole saanut aikaiseksi lähteä sinne pyörälenkille vielä toistaiseksi. Mutta huomenna aamulla menen, suoraan päiväkodilta. Nolottaa kyllä hieman mennä viemään lasta sinne capreissa, esitellen läskisääriä jotka eivät ole nähneet auringonvaloa yhdeksään kuukauteen. Ajoin minä sentään säärikarvat. Vaikka tunnen kyllä toisaalta itseni huonoksi feministiksi, kun en kehtaa antaa niiden vain rehottaa. Aina menee väärin.

Tänään opiskelukaverini E kävi kylässä ja osti samalla minulta astioita. Ihanaa kun oli juttuseuraa. Sitten istuin hetken parvekkeella, sitten otin päiväunet jotka venyivät niin pitkiksi että kun lähdin hakemaan lasta hoidosta, minulla oli edelleen tyynynkuva vasemmassa poskessani. Että ehkä minä siitä huomisestakin selviän.

Parvekkeellemme paistaa aurinko sillä tavalla kätevästi, että kun istuu ikkunaseinässä kiinni, niin pää jää varjoon. Koko muu kroppa saa kätevästi aurinkoa, kun nostaa vielä jalat kaidetta vasten. On ehkä toivoa, etten polta tänä kesänä naamaani aivan niin idioottimaisissa määrin kuin muutamana viime vuonna enkä myöskään hanki auringosta johtuvaa huonoa oloa aivan yhtä useasti. No, ainakaan niin kauan kuin istuimenani parvekkeella on pelkkä jakkara. Kun nostaa jalat siihen kaiteelle, on pakko nojata voimallisesti takana olevaan ikkunaan, jonka alareunan lista painaa selkää melkoisen kipeästi. Jonkinlaisen tuolin hankinta lienee väistämätöntä.

Kuulin tänään sivukorvalla, että jokin etupihan suurista puista on päätetty kaataa. Olen hieman huolestunut, sillä jos kyseessä on meidän parvekkeemme kohdalla oleva puu, asia vaikuttaa oleellisesti auringonottomahdollisuuksiini, tai no, ehkä enemmän auringonottohaluuni. Jos tuo puu nimittäin poistetaan, vastapäisestä talosta on esteetön näkymä meille. Sitten alan väistämättä miettiä, että siellä joku kyttääjä katsoo, että tuolla tuo sama ämmä taas ottaa aurinkoa parvekkeella, aina se on siellä, eikö sillä nyt pirskales ole parempaa tekemistä kuin olla rikkana kuuliaisen kansalaisen silmässä. Siinä tapauksessa joutuisin kai vaivautumaan ulos, ehkä jopa puistoon, asti hankkimaan rusketusta.

Ai niin, se firma jolle tein nyt viimeksi töitä, informoi sähköpostitse toisesta (pienemmästä) suomen kieleen liittyvästä projektista ja kyseli halukkuuttani osallistua. Sama maili oli tietysti lähtenyt kymmenille ihmisille, niin että ei se mikään varma nakki ole, mutta vastasin kuitenkin, että kiinnostaa ja minulle saa lähettää lisätietoa. Tällainen päivä kerrallaan eläminen (siis epävarmojen ja epämääräisten projektitöiden varassa oleminen) työn suhteen on aika lailla epäsopivaa persoonallisuudelleni, tämän tiedän noin järjellä ajatellen. Jotenkin ihmeellisellä tavalla tämänhetkinen innostukseni kuitenkin näyttää kumoavan sen huolen, mitä epävarmuus minussa normaalisti synnyttäisi. Pitää kai yrittää pitää huoli siitä, etten innostuksissani tule houkutelluksi mihinkään orjatöihin. Tässä vaiheessa kyllä otan kiitollisena vastaan jokaisen tarjolla olevan rivin cv:heni.