Saimme autoon talvirenkaat alle ja pääsimme turvallisesti takaisin kotiin, vaikka paluumatkalla jouduimmekin yhdestä epäilyttävästä kanssa-autoilijasta ilmoittamaan poliisille. Viime aikoina olen ottanut autoilusta stressiä, koska lapsi on ruvennut protestoimaan äänekkäästi pitkillä matkoilla. Protesti on kylläkin täysin aiheellinen: hänen turvaistuimensa on käymässä ahtaaksi, en minäkään haluaisi sellaisessa asennossa istua kahta tuntia. Asialle pitää tehdä jotakin vielä tällä viikolla. Käytännössä tämä kai tarkoittaa, että käännämme istuimen kasvot menosuuntaan, vaikka sitten alan tietysti pelätä, että istuin ei ole enää yhtä turvallinen kuin tähän saakka. Joka tapauksessa muistan myös usein nauttineeni ajamisesta, toivottavasti nuo hetket eivät ole ikuisesti takanapäin.
Appivanhempien (tai en tiedä, mikä olisi oikea tapa kutsua heitä, emmehän ole naimisissa) luona olo vei mehut. Minua rasittaa äärettömyyksiin saakka siellä vallitseva jako, että naiset viettävät koko päivän keittiössä päivän aterioita valmistellen ja miehet ovat ulkotöissä tai istuvat nojatuolissa lukemassa lehteä. Itsehän olen tätä jakoa yleensä rikkonut menemällä lapsen kanssa ulos sen kummemmin kyselemättä, mutta aina se ei onnistu, esimerkiksi eilen. Nuo ruuanlaittotilanteet ovat niitä, joissa anopilla on tapana ottaa puheeksi vauva- tai parisuhdeasiat, joista en haluaisi keskustella. Hän on myös ruokaan ja kotitalouteen liittyvissä asioissa perfektionisti, joten tunnen aina itseni huonoksi, kun yritän tehdä siellä keittiössä jotakin.
Anopin anoppikin oli kylässä eilen, joten stressin määrän talossa voi (ehkä joku?) kuvitella. Itse en ollut ollenkaan sosiaalisessa mielentilassa vaan isolla joukolla ateriointi oli hirveätä pakkopullaa ja keskustelu siinä ohessa väkinäistä - vastailin yhden sanan lauseilla ja vaikutin varmaan juuri niin kireältä kuin olinkin. En jaksaisi selittää elämäntilannettani kenellekään, vähiten puolison sukulaisille. Perheestämme puhuessani tunnen valehtelevani tai pitäväni yllä kulissia. Oma elämäni kerta kaikkiaan hävettää minua juuri nyt, eikä asiaa auttanut olla näiden ihmisten seurassa, joille muuten työ on ihmisen arvon tärkein mitta.
Työstä puheenollen, henkilöstövuokrauksen ihminen vaikuttaisi tyystin unohtaneen minut. En jaksa soitella itse perään, koska a) hän sanoi soittavansa joka tapauksessa ja b) en ole niin kiinnostunut siitä siivoustyöstä. Erääseen toiseen aiemmin hakemaani paikkaan liittyen tuli tänään sähköposti-ilmoitus, jossa kerrottiin tehtävään valitun henkilön nimi ja että paikkaa oli hakenut 293 henkilöä. 293! Tunsin taas työnsaantimahdollisuuksieni kutistuvan hieman entisestään. Tänään lähetin silti jälleen yhden hakemuksen.
Raha on kyllä mielessäni paljon. Olen lakannut pyytämästä puolisolta rahaa. Ruokakaupassa ostan köyhäillen, kuin opiskeluaikoina. Nyt se on tosin vaikeampaa, koska haluan lapsen saavan monipuolista ruokaa. Laskeskelen päivittäin mielessäni, miten monessa kuukaudessa saisin maksettua luottokorttivelkani ja käyttölainani, jos pääsisin töihin, ja miten nopeasti saisin mahdollisesti säästettyä sen verran, että raha ei olisi enää itsenäistymisen esteenä. Tässä mielessä olen kyllä varsin motivoitunut aloittamaan työt. Haluaisin myös oppia säntillisemmäksi raha-asioissa, mutta jotenkin ajattelen, että sitä voi opetella vasta sitten, kun on jonkinlaisia tuloja.
Päätin listata tähän loppuun vielä niitä asioita, jotka kuitenkin olivat hyvin tämän viimeisen 4-5 päivän aikana:
- lapsi oli askarrellut hienot isänpäivälahjat isälleen ja isoisilleen
- lapsi sai paljon positiivista huomiota ja osasi myös käytöksellään hankkia sitä lisää
- kurssini lähiopetuspäivät olivat melko antoisat
- kurkkuvaivani paljastui vain nielurisatulehdukseksi, johon sain lääkekuurin (vaiva ei ole tosin vielä helpottanut)
- lapsi pääsi isovanhempiensa luona lumeen leikkimään kahtena päivänä ja silminnähden nautti siitä
- pääsin saunaan
- sain syödä enimmäkseen muiden tekemää ruokaa ja saimme mukaankin savukalaa ja kakkua
- puoliso sanoi lapselle, vieläpä muidenkin läsnäollessa, että hänen tulee tätä ikävä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti