Ostin kuin ostinkin liikuntarannekkeen! Vieläpä sellaisen, jota saa nyt maksamallani (naurettavan pienellä) kertamaksulla käyttää seuraavat kuusi kuukautta melkein rajoituksetta kaupungin liikuntapaikoissa - no, enintään yksi sisäänpääsy/päivä ja arkisin vain ennen puolta neljää, mutta se riittänee minulle. Tekosyitä laiskotteluun on nyt siis huomattavasti vaikeampaa keksiä. Ajattelin mennä huomenna heti aamulla salille.
Varasin myös ajan hammastarkastukseen - sekin oli asia, jota olin lykännyt kuukausia. Olenpas saanut tänään aikaan.
Opin viime viikolla jostakin tv-ohjelmasta, että nykyään jotkut ihmiset luokittelevat itsensä "erityisherkiksi". He uupuvat helposti sosiaalisessa kanssakäymisessä ja ovat poikkeuksellisen herkkiä erilaisille aistiärsykkeille. Heillä on oikein oma yhdistyskin. Tein huvikseni yhdistyksen nettisivuilta löytyvän herkkyystestin, ja tuloksen perusteella kelpaisin odotetusti elinikäiseksi kunniajäseneksi. Mutta mitä sitten? Ei ole kyse sairaudesta eikä oireyhtymästä, eikä tietääkseni varsinaisesti edes helposti määriteltävissä olevasta persoonallisuuden piirteestä. Yhdistyksen sivuilla kerrotaan, että erityisherkälle tekee hyvää saada vertaistukea. Niinhän meille kaikille. Tv-ohjelmassa nainen kertoi jättäytyneensä pois töistä, koska työtoverit eivät ymmärtäneet hänen erityisherkkyyttään ja hän siksi uupui. Hänet koettiin hankalaksi ihmiseksi, mikä jutussa esiintyneen psykologin mukaan on tyypillistä erityisherkille. Minua kiinnostaa, voisiko olla mahdollista, että hän todella on hankala, eikä niinkään erityisherkkä. Tuli vain mieleen. Minullahan on maailman huonoin itsetunto ja monella tapaa kehittymätön tunne-elämä, enkä epäile hetkeäkään, etteivätkö jotkut olisi kokeneet minua sen vuoksi hankalaksi, semminkin kun en ole oikein tapakasvatusta saanut. Mutta eipä tulisi mieleeni paeta vastuuta omasta käytöksestäni jonkin pseudodiagnoosin taakse. Koen erittäin ongelmalliseksi, että tällainen ilmiö uutisoidaan asiaohjelmassa siihen sävyyn, kuin se olisi lähes lääketieteellinen fakta. Ei sillä, markkinointiakin sivuavan kurssini ansiosta ymmärrän kyllä ettei Hankalien Yhdistys välttämättä olisi suoranainen jäsenmagneetti.
Opin viime viikolla jostakin tv-ohjelmasta, että nykyään jotkut ihmiset luokittelevat itsensä "erityisherkiksi". He uupuvat helposti sosiaalisessa kanssakäymisessä ja ovat poikkeuksellisen herkkiä erilaisille aistiärsykkeille. Heillä on oikein oma yhdistyskin. Tein huvikseni yhdistyksen nettisivuilta löytyvän herkkyystestin, ja tuloksen perusteella kelpaisin odotetusti elinikäiseksi kunniajäseneksi. Mutta mitä sitten? Ei ole kyse sairaudesta eikä oireyhtymästä, eikä tietääkseni varsinaisesti edes helposti määriteltävissä olevasta persoonallisuuden piirteestä. Yhdistyksen sivuilla kerrotaan, että erityisherkälle tekee hyvää saada vertaistukea. Niinhän meille kaikille. Tv-ohjelmassa nainen kertoi jättäytyneensä pois töistä, koska työtoverit eivät ymmärtäneet hänen erityisherkkyyttään ja hän siksi uupui. Hänet koettiin hankalaksi ihmiseksi, mikä jutussa esiintyneen psykologin mukaan on tyypillistä erityisherkille. Minua kiinnostaa, voisiko olla mahdollista, että hän todella on hankala, eikä niinkään erityisherkkä. Tuli vain mieleen. Minullahan on maailman huonoin itsetunto ja monella tapaa kehittymätön tunne-elämä, enkä epäile hetkeäkään, etteivätkö jotkut olisi kokeneet minua sen vuoksi hankalaksi, semminkin kun en ole oikein tapakasvatusta saanut. Mutta eipä tulisi mieleeni paeta vastuuta omasta käytöksestäni jonkin pseudodiagnoosin taakse. Koen erittäin ongelmalliseksi, että tällainen ilmiö uutisoidaan asiaohjelmassa siihen sävyyn, kuin se olisi lähes lääketieteellinen fakta. Ei sillä, markkinointiakin sivuavan kurssini ansiosta ymmärrän kyllä ettei Hankalien Yhdistys välttämättä olisi suoranainen jäsenmagneetti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti