pioni

pioni

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Laskutoimituksia

Olen kyllä aika ylpeä itsestäni. Olen ainakin toistaiseksi pysynyt täysin kasassa, vaikka ero on tulossa ja siihen liittyen on käyty paljon vaikeita keskusteluja. Tai sitä kai juuri tarkoitankin: minulle ne eivät ole tuntuneet erityisen vaikeilta. Tunnen koko ajan tekeväni oikein ja pystyn seisomaan kaiken sanomani ja tekemäni takana. Onnistun suuntaamaan katseeni jämäkästi tulevaisuteen ja keskittymään siihen, mitä hyvää tästä seuraa. Kyllähän minä varmaan eron jälkeisinä yksinäisinä iltoina tulen paskassakin kahlaamaan (kuvainnollisesti, I hope), mutta se on sen ajan murhe.

Eilen puhuin anopin kanssa. Hän itki ja minä lohdutin. Näinkö se meneekin? Puolison lisäksi myös hänen vanhempansa ovat täysin kyvyttömiä näkemään tilanteessa mitään positiivista (paitsi kuulemma sen, että kissamme eivät enää tule heille kylään - sepä kiva). He kaikki ovat kovin huolissaan lapsesta. Lapsella kun ei kuulemma ole eron jälkeen oikeaa kotia. Minun matematiikallani niitä on kylläkin kaksi, molemmat ihan oikeita kunhan me vanhemmat niistä sellaisia teemme. Pelkään hieman puolison olevan tämän kielteisen ennakkoasenteen vanki siinä määrin, että ehkä hänen kodistaan ei sitten pääse kehittymäänkään lapsen mielessä kotia. Mutta sille minä en ehkä voi mitään, paitsi että aion edelleen korostaa puolisolle meidän aikuisten vastuuta. Anoppi joka tapauksessa laittoi vielä myöhemmin viestin, että juttutuokiomme kevensi hänen oloaan. Tulevat appiukon ja pakettiauton kanssa muuttoavuksikin; muuttopäivä on nyt siis lyöty lukkoon.

Hain yhtä todella kiinnostavaa työpaikkaa. Se on määräaikainen, vain alkukesään asti jatkuva, mutta olisi juuri sitä mitä haluan. Viime vuonna käymäni kurssi antaa periaatteessa oikein hyvät valmiudet siihen työhön, mutta epäilemättä hakijoita on taas paljon, joten en odota liikoja. Onneksi hakemukseen ei tarvinnut laittaa palkkatoivetta. Niiden suhteen olen aivan ulalla. Lisäksi haluan töihin niin epätoivoisesti, että en uskalla vaatia juuri mitään.

Menen perjantaina hammastarkastukseen. Anteeksi, suun terveystarkastukseen. Jännittää hieman, mitä löytyy. Epäilemättä ainakin kosolti hammaskiveä. Huuleni ovat niin kuivat, että pelkään niiden halkeilevan verille, kun joudun pitämään suutani auki siellä tarkastuksessa. Vieläköhän ne ehtisivät paremmiksi, jos pidän ne paksun huulirasvakerroksen alla seuraavat kaksi vuorokautta? Olisi kai kohteliasta hammaslääkäriä tai suuhygienistiä kohtaan, ettei huulista tirskahtelisi verta pitkin valkoista takkia ja silmälaseja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti