pioni

pioni

perjantai 16. tammikuuta 2015

Myydäänkö apteekissa kissain korvatulppia?

Viime yönä heräsin kolmelta enkä nukahtanut uudelleen yli kolmeen tuntiin. Sitten onnistuin kuitenkin vielä näkemään jotain unta siinä puolessa tunnissa, jonka torkuin ennen herätystä. Uni oli kirkkaana mielessä jonkin aikaa, muttei enää. Yö on hiljaista aikaa sosiaalisessa mediassa ja netin osto- ja myyntipalstoilla, joten sain valvomisen aikana täytettyä monta sudokua. Ne eivät enää nykyään tule uniin, vaikka ovat usein illallakin viimeinen asia jonka näen ennen nukahtamista.

Kissat vaikuttavat stressaantuneilta. Viereiselle tontille rakennetaan uusia kerrostaloja ja nyt siellä tehdään jo toista päivää jotain, mikä tuntuu tärisyttävän koko tätäkin taloa. Vanhempi kissa yrittää levätä, mutta aina kun tärinä alkaa, korvat rupeavat viuhumaan ja tutkaamaan ääntä eikä nukkumisesta tule mitään. Sitten pitääkin kääntää kylkeä ja koska kääntyessä menee aina pari karvaa vinoon, seuraa peseytymishetki, sitten vielä asennon hienosäätö ja uusi nukahtamisyritys. Sitten tärinä alkaa jälleen, jne. Tyytymättömän kissan ilme on kyllä tyytymättömyyden visuaalinen multihuipentuma. Nuorempi ja pöhkömpi kissa etsii turvaa sylistäni, mutta on kuitenkin levoton ja tekee noin kahden minuutin välein tassuttelukierroksen tässä näppäimistöllä. Pöhkö.

Tunnin päästä on taas yhden vuokra-asunnon näyttö. Näen (ainakin näin uskon) sen asunnon ikkunat ja parvekkeen, kun katson tästä paikaltani ulos. Muuttoon ei tarvittaisi autoa. Todennäköisesti tässäkin näytössä tosin riittää ihmisiä ruuhkaksi asti, joten ei kannattane liikaa innostua.

Aloitin viikonlopun huumaantumalla taas kahdesta jaksosta True Detectiveä. Tuli oikein sydämentykytyksiä. Se saattoi jopa olla koko viikonlopun paras osa, katsotaan nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti