Hyvääkin

Minulle tarjottiin noin kolmen viikon pituista työpätkää samasta firmasta, jonka yhdessä projektissa olin vuosi sitten asiantuntijana. Työn kuvaus oli vähän samankaltainen kuin viimeksi, ja sitä tehdään jälleen kotoa käsin. Raha tulee tarpeeseen. Alunperin työn piti alkaa jo eilen tai tänään, mutta perjantain jälkeen en ole kuullut firmasta mitään, joten projektin aikataulut taitavat venyä ja paukkua, kuten taisi käydä vuosi sittenkin. No, mitäs muutakaan tekemistä minulla olisi kuin odottaa.

Koetan onneani yhteishaussa. Hain kahteen sosiaali- ja terveysalan koulutukseen AMK:hon (molempiin haetaan samalla pääsykokeella) ja yhteen humanistiseen aineeseen yliopistolle. Kuten tästä huomaa, olen hukassa sen suhteen, mitä haluaisin tehdä. Tai ehkä ongelmani on ennemminkin päinvastainen: en ole yhden asian ihminen, vaan opin halutessani nopeasti melkein mitä vain ja voin tehdä monenlaisia töitä ja vielä viihtyäkin niiden parissa, kunhan ne tarjoavat jonkin verran mahdollisuuksia kehittymiseen. Mutta mitään intohimoa tiettyyn alaan tai aiheeseen minusta ei kyllä saa revittyä esiin. Nuo AMK:n koulutukset vaikuttavat semikiinnostavilta ja niissä olisi lisäksi hyvät työllisyysnäkymät. Humanisteille on tietysti tarjolla lähinnä apurahatutkijan töitä, mistä en ole erityisen innostunut, joten voi miettiä onko mitään järkeä hankkia jo toinen tutkinto samasta tiedekunnasta vain siksi, että aine sattuu kiinnostamaan.

Nykyisillä yhteishakusysteemeillä mahdollisuuteni saada opiskelupaikka ovat tietysti olemattoman pienet, kun uusille ylioppilaille on varattu reilut sisäänottokiintiöt. Mutta yrittänyttä ei laiteta, vai miten se meni?

Perjantaina lähdemme äitini luokse pääsiäistä viettämään. Koska olemme köyhiä eikä minulla ollut varaa junalippuun, MH antaa meille kyydin. Tiedossa siis Kiusallinen Ensitapaaminen^TM MH:n ja vanhempieni välillä. Hän kyllä autoilee sieltä pois jo samana päivänä, joten ehkä kiusallisuuden määrä on vielä jokseenkin hallittavissa (todennäköisesti ei, yritän vain rauhoitella itseäni vähän).

Kissat ovat päättäneet luopua talviturkeistaan. Saattavat kyllä katua sitä viikonloppuna, kun saavat tilaisuuden ulkoilla eikä olekaan vielä lämmintä! Joka tapauksessa, harjasin aamupäivällä Kissaa 1 parin minuutin ajan furminaattorilla, ja tuloksena oli kokonaan karvalla kuorrutettu olohuoneen matto. Kun keräsin irtokarvat aivan tiiviiksi palloksi, niitä oli melkein tennispallon verran. Ja hän on kissoistamme pienempi. Mutta voi sitä tyydytystä, kun tietää että sellainen karvamäärä menee suoraan roskikseen kulkematta lattian/sohvan/sängyn/vaatteiden/verhojen ja teippiharjan/imurin kautta.

Aamulla pyöräilin ensimmäistä kertaa tänä keväänä (siis en lenkkeillyt, menin vain hammaslääkäriin ja kauppaan). Kunto on aivan nollassa ja ylämäet olivat tuskaa. Tasaisella kiitäminen sen sijaan oli nautintoa. Kokeilen ehkä toisenkin kerran tänä vuonna.