Tutuille vaiti ja vieraille hiljaa

Töitä tuli vielä noin 40 tuntia lisää. Järkyttävää paperisotaahan tämä tietää, mutta jospa euroja jäisi käteen edes muutama enemmän kuin täysin työttömänä kuukautena.

Lapsen päiväkotiryhmän vanhempien sähköpostilistalla tapahtuu. Yksi vanhempi on niin innokas järjestämään lasten päiviin tekemistä (kaupungin omat resurssit ovat vähissä, joten päiväkoti ei yleensä vastusta, jos vanhemmat vaikkapa keräävät keskuudestaan pienen kolehdin jonkun kivan retken tekemiseen), että muilla on jo vaikeuksia pysyä perässä. Nyt kyseinen vanhempi on - ilmeisesti yksinään - suunnitellut vappuriehaa, joka vaatii useiden eurojen panostusta jokaiselta perheeltä ja joka sisältää vielä lisäksi elementtejä, joiden en millään usko olevan kaikkien mielestä ns. ok. Haluaisin kovasti kirjoittaa postilistalle vastineen ja kyseenalaistaa koko suunnitelman, mutten uskalla. En minä halua olla yksin hankala, tai haastaa riitaa puolitutun, sanavalmiin henkilön kanssa. Olen siis hiljaa. Ja kiehun.

Jotta en ajattelisi koko ajan rahaa, työttömyyttä, tulevaisuuden toivottomuutta ja tämän maan matkaa kohti tuhoa, leijailen taas musiikin mukana muihin maailmoihin.

Tulevaisuuden työpaikka

Luen kaksiin pääsykokeisiin. Ärsyttävää. Minä osaan keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Pelkään, että lopulta olen valmistautunut huonosti molempiin kokeisiin. Toisen kokeen materiaali on oikeasti kiinnostavaa ja toisen aivan hirveää konsulttikielistä diipadaapaa. Näistä jälkimmäinen on luonnollisesti se, joka avaisi pääsyn sille alalle, jolla on hyvä työllisyystilanne. Se pääsykoe on vieläpä ensimmäisenä, joten pitänee skarpata aineiston kanssa.

Töitä ei ole tällä viikolla ollutkaan. Sataa tuntia lupailivat, vajaat kaksikymmentä olen tehnyt, tässäköhän se oli? Tein Kelalle ja TE-palveluille ilmoitukset, että teen pätkätöitä - tukien maksun katkeaminen on kai odotettavissa lähiaikoina, siksi aikaa kun selvittävät mistä on kyse, etten vain vahingossa saa yhtään ylimääräistä pennosta. Minua säälittää, kun ajattelen niitä TE-palveluiden työntekijöitä, jotka saavat käsiteltäväkseen tällaisia ilmoituksia ja joita on mitä ilmeisimmin ohjeistettu olettamaan asiakas ensisijaisesti huijariksi. Tuon oletuksen vuoksi he joutuvat katkaisemaan asiakkaan työttömyystuen maksun ja pyörittelemään ilmoitusta ties miten monen työpöydän kautta, jotta voidaan todeta, että ei, tämä asiakas ei ollut huijari, vaan puhui totta ja on oikeasti pätkätöissä, samalla työnantajalla ja samanlaisessa työsuhteessa kuin viime kerralla, mutta tulipahan nyt varmuuden vuoksi taas tarkistettua asia, sillä koskaanhan ei voi olla varma. Ja onneksi työttömiä on vain puoli miljoonaa ja pätkätyöt yleistyvät yleistymistään, niin ilmoituksia saa käsitellä aina vain enemmän, jee! Työkkäri taitaa olla tulevaisuuden työpaikka, siellä ei kenenkään tarvitse pyöritellä peukaloitaan.

Ilmoitusten tekemistä varten otin ylähyllyltä esiin Tärkeitä ja tärkeähköjä papereita -laatikkoni. Noin viisi sekuntia sen jälkeen, kun olin kaivanut sieltä tarvitsemani paperit ja laskenut laatikon viereeni lattialle, kissa meni laatikkoon nukkumaan. Kelan päätösten, vakuutuspapereiden ja lääkereseptien päällä on selvästi hyvä koisia.

Älä klikkaa mua

No nyt on sitten vuorostaan hiljaisempaa tällä osastolla sen vuoksi, kun on töitä. Istun tuntikausia päivässä jähmettyneenä hiirikäsi ojossa ja valitsen, klikkaanko Kyllä- vai Ei-napin päällä. Esimerkiksi tänään viitisentuhatta kertaa. Kun en tee sitä, haluan pois tietokoneen ääreltä. Niska tuntee, että klikkailtu on.

Tämä on ollut ensimmäinen vaikea viikko erossa MH:sta. Olen ollut kiukkuinen ja mustasukkainen, samalla kuluttavalla tavalla kuin olin aikanaan TT:n kanssa. Saattaa kyllä liittyä PMS:ään. Viime yönä näin unta, että olin kylässä TT:n luona ja jostakin hyllyn päältä alkoi tippua niskaani kondomipaketteja. Niitä oli sellainen vuori, etteivät mahtuneet siihen hyllyyn. Ajattelin, että TT:llä taitaa mennä nykyään paremmin kuin minun kanssani. Oli vähän ikävä. Sitten soi herätyskello.

Fyffe ja häpeä

Johan tässä tuli lomailtua. Eilen iltapäivällä sain viimein ensimmäisen työtehtävän, jonka tekeminen tosin kesti vaivaiset kaksikymmentä minuuttia. Se olikin ilmeisesti vasta kokeilukappale. Nyt odottelen seuraavaa.

Eilen illalla koin jonkinlaisen romahduksen raha-asioiden suhteen; MH tietää, että olen vähintäänkin tiukoilla ja on kannustanut minua talouteni kuntoonsaattamisessa. Järjellä ajatellen tiedän, että on hyvä, että hän pitää asioita esillä, mutta silti välillä tuntuu että pää hajoaa. Numerot ovat mitä ovat, viivan alle jää aina miinusta, ja ensireaktioni on työntää kaikki pois mielestä, koska hävettää niin helvetisti. No, nukuin sitten yön yli ja tänään olen saanut pyydettyä parille laskulle maksuajan pidennystä ja kysyttyä pankista mahdollisuutta opintolainan lyhennysvapaaseen. Eivät nuo minua pelasta, mutta tuntuu että olen ainakin yrittänyt jotain.

Ongelmien suurin syy tällä hetkellä on asuntoni, joka ei näytä menevän kaupaksi ja josta ei tule nyt vuokratuloakaan. Olen vähän tyytymätön välittäjään (lähinnä hänen laatimaansa myynti-ilmoitukseen - olen kyllä vienosti ehdottanut siihen paria muutosta), mutta toimeksiannon irtisanominen kesken sopimuskauden olisi kallis liike sekin. Asunnossa tarvitaan putkimiestä ja joudun toistuvasti pyytämään siellä päin asuvaa veljeäni hoitamaan asiaa, sillä isännöitsijän suosittelema putkimies on näemmä semmoinen teflon-tyyppinen, jonka kanssa on vaikea saada mitään sovittua (hän kävi paikalla jo kertaalleen, mutta ongelma ei korjaantunut, joten nyt yritetään toista yhteydenottoa). Voi kun joku remontointia rakastava nyt vain ostaisi sen kämpän pois käsistäni.

No mutta hei, näin pääsiäisen jälkeen saa kaupasta tarjousmämmiä ja sitä minulla myös on. Taidan mennä ja vedellä kipollisen naamariin soijavispin kanssa, on muuten hyvää.

Valmiimpi

Blogissa on tavallistakin hiljaisempaa, koska minä olen heittäytynyt vapaalle. O on tämän viikon isällään ja minä olen huidellut pitkin maita ja mantuja (eli olin puolitoista vuorokautta MH:n luona hänen työskentelypaikkakunnallaan ja sitten olen maannut kotona). Oikeastaan aika paljon energiaa menee sen työn alkamisen odotteluun. Minua on jo pyydetty luomaan itselleni käyttäjätunnukset tarvittaviin järjestelmiin ja testaamaan, että kirjautuminen onnistuu, mutta sen jälkeen en taas ole pariin päivään kuullut asiasta mitään. Turhauttavaa päivystämistä.

Olen sitten käyttänyt vapaata aikaani tavaroiden liikutteluun: saimme takaisin jättimäisen laatikollisen vauvanvaatteita ja kaiken maailman tarvikkeita, jotka olivat olleet lainassa O:n serkulla. Meillähän ei enää ole niille käyttöä, joten nettikirppikset kutsuivat. Kauppa käy huonosti. Ei kai se ole mikään ihme, kun käytettyä tavaraa on tarjolla joka tuutissa, kirppiksetkin aivan kyllästettyjä sellaisella tavaralla, jota ei enää kukaan tule ikinä haluamaan ja jonka olisi voinut heittää suoraan roskiin. Lisäksi ihmiset tuntuvat olevan varsin tarkkoja rahoistaan - en selvästikään ole ainoa, jonka talous on tiukalla. Ei tässä kirppishommassakaan kovin hyville tuntipalkoille pääse, kun joka tavara on kuvattava ja mitattava.

Olo on tällä viikolla muutamaan otteeseen ollut poikkeuksellinen ja olen miettinyt, että mikäs se tämmöinen tunne on. Ettei vain olisi kuulkaas ilo. Joku semmoinen ihan uudenlainen ja kokonaisvaltaisempi ilo kuin ennen. Pienehköistä asioista kuten hiustenleikkuusta, uudesta hienosta paidasta tai upean taideteoksen näkemisestä. Olen minä ennenkin iloinnut kampaajakäynnin jälkeen siitä uudesta tukastani muutaman päivän ajan, mutta kun kuontaloani eilen siistittiin, niin minuun levisi semmoinen tunne, että olen kokonaisuutena kunnossa, enkä vain niiden karvojen osalta. Että olen jotenkin valmiimpi ja voin olla tämmöinen kuin olen. Aika vaikea selittää, mutta aika mukavaa.

Täydellistä elämää

Olen päässyt ihan vauhtiin: mummopyörä on saanut kyytiä jo kolme kertaa. Eilen pyöräilin erääseenkin itäiseen lähiöön hakemaan yhtä nettikirppikseltä ostamaani pikkutavaraa. Neljänkymmenen viiden minuutin reissu teki kipeää, kun ei ole yhtään lihaksia. Toisaalta takaisin kotiin selvitessäni tunsin kyllä varsin suurta ylpeyttä, joka peittosi tuon kivun.

MH ei ole karkonnut elämästäni, vaikka tapasi vanhempani viime perjantaina (itse asiassa vielä pikaisesti uudelleen maanantaina, kun vanhempani kyyditsivät minut ja lapsen takaisin kotiin). Kaikki meni oikeastaan ihan hyvin. Tykkään MH:sta kamalan paljon.

Surettavinta pääsiäisessä oli huomata, että äitini kissa on varsin huonossa kunnossa. Hän on jo 16-vuotias, joten seniorien vaivoja alkaa olla, nyt näkyvimmin nivelissä. Aina kymmenen vaivalloisen kävelyaskeleen jälkeen hänen täytyy pitää lepotauko, eikä hän kuulemma ole enää pariin viikkoon päässyt yläkertaan. En tiedä näemmekö enää (jos vaivoihin tepsivää lääkettä ei löydy nopeasti, mielestäni olisi oikein päästää hänet jo vehreämmille myyrästysmaille), joten tarjosin katille mahdollisimman paljon läheisyyttä ja silittelyä. Omat kissamme 1 ja 2 taisivat myös havaita vanhuksen olevan melko heikkona, koska mitään sähinöitä tai muita välienselvittelyjä ei ollut, kun saavuimme kylään.

Sunnuntai-iltana kävi kylläkin Kissalle 2 ikävä tapaus, kun joku tuntematon kissa kävi kuistilla häntä pöllyttämässä. Minä ja isäni kuulimme kissatappelun äänet ja isä ryntäsi ensimmäisenä ulko-ovelle, mutta heti oven raottuessa äidin kissa syöksyi ulos erottamaan tappelijat ja vieras kissa katosi pimeyteen. Sairaasta vanhuksesta siis löytyikin vielä ytyä, kun omaa reviiriä vähän vakavammalla tavalla uhattiin. Hän on sankarini. Tilanteen jälkeen isä kantoi hänet takaisin sohvalle lepäämään. Kissa 2 piiloutui kuistin alle murisemaan ja maanittelin häntä sieltä pois muutaman minuutin ajan. Järkytys oli niin suuri, ettei hän ole vieläkään siitä täysin toipunut. Ruoka maittaa tavallista huonommin ja naukumista olen kuullut vain kerran tapauksen jälkeen, vaikka hän yleensä on kovinkin juttelevainen. Fyysisiä vammoja on pari: purujälki kainalossa (iso reikä ihossa, josta ei kuitenkaan tule verta) ja jonkinlainen vaurio yhdessä varpaassa/kynnessä. Toivon, että paranevat ilman lääkärikäyntiä, koska se on niin kallista lystiä, eikä edes lystiä. Taas saan tarjota läheisyyttä.

Onko semmoista ammattia kuin eläintensilittelijä? Minä olisin siinä tosi hyvä.

Tykkään katsoa videoita, joissa esimerkiksi tuotantotiloilta pelastetut eläimet ovat saaneet asuinpaikan turvallisesta hoitolasta maalta ja viettävät aikaa muiden eläinten sekä sellaisten hoitajien kanssa, jotka ymmärtävät eläinten tunne-elämää. Lampaat, lehmät ja broilerit nauttivat sylissäpitämisestä ja silityksistä siinä missä kissa tai koira. Minä voisin olla se, joka saa silittää niitä. Se olisi oikeastaan täydellistä elämää.

Hyvääkin

Minulle tarjottiin noin kolmen viikon pituista työpätkää samasta firmasta, jonka yhdessä projektissa olin vuosi sitten asiantuntijana. Työn kuvaus oli vähän samankaltainen kuin viimeksi, ja sitä tehdään jälleen kotoa käsin. Raha tulee tarpeeseen. Alunperin työn piti alkaa jo eilen tai tänään, mutta perjantain jälkeen en ole kuullut firmasta mitään, joten projektin aikataulut taitavat venyä ja paukkua, kuten taisi käydä vuosi sittenkin. No, mitäs muutakaan tekemistä minulla olisi kuin odottaa.

Koetan onneani yhteishaussa. Hain kahteen sosiaali- ja terveysalan koulutukseen AMK:hon (molempiin haetaan samalla pääsykokeella) ja yhteen humanistiseen aineeseen yliopistolle. Kuten tästä huomaa, olen hukassa sen suhteen, mitä haluaisin tehdä. Tai ehkä ongelmani on ennemminkin päinvastainen: en ole yhden asian ihminen, vaan opin halutessani nopeasti melkein mitä vain ja voin tehdä monenlaisia töitä ja vielä viihtyäkin niiden parissa, kunhan ne tarjoavat jonkin verran mahdollisuuksia kehittymiseen. Mutta mitään intohimoa tiettyyn alaan tai aiheeseen minusta ei kyllä saa revittyä esiin. Nuo AMK:n koulutukset vaikuttavat semikiinnostavilta ja niissä olisi lisäksi hyvät työllisyysnäkymät. Humanisteille on tietysti tarjolla lähinnä apurahatutkijan töitä, mistä en ole erityisen innostunut, joten voi miettiä onko mitään järkeä hankkia jo toinen tutkinto samasta tiedekunnasta vain siksi, että aine sattuu kiinnostamaan.

Nykyisillä yhteishakusysteemeillä mahdollisuuteni saada opiskelupaikka ovat tietysti olemattoman pienet, kun uusille ylioppilaille on varattu reilut sisäänottokiintiöt. Mutta yrittänyttä ei laiteta, vai miten se meni?

Perjantaina lähdemme äitini luokse pääsiäistä viettämään. Koska olemme köyhiä eikä minulla ollut varaa junalippuun, MH antaa meille kyydin. Tiedossa siis Kiusallinen Ensitapaaminen^TM MH:n ja vanhempieni välillä. Hän kyllä autoilee sieltä pois jo samana päivänä, joten ehkä kiusallisuuden määrä on vielä jokseenkin hallittavissa (todennäköisesti ei, yritän vain rauhoitella itseäni vähän).

Kissat ovat päättäneet luopua talviturkeistaan. Saattavat kyllä katua sitä viikonloppuna, kun saavat tilaisuuden ulkoilla eikä olekaan vielä lämmintä! Joka tapauksessa, harjasin aamupäivällä Kissaa 1 parin minuutin ajan furminaattorilla, ja tuloksena oli kokonaan karvalla kuorrutettu olohuoneen matto. Kun keräsin irtokarvat aivan tiiviiksi palloksi, niitä oli melkein tennispallon verran. Ja hän on kissoistamme pienempi. Mutta voi sitä tyydytystä, kun tietää että sellainen karvamäärä menee suoraan roskikseen kulkematta lattian/sohvan/sängyn/vaatteiden/verhojen ja teippiharjan/imurin kautta.

Aamulla pyöräilin ensimmäistä kertaa tänä keväänä (siis en lenkkeillyt, menin vain hammaslääkäriin ja kauppaan). Kunto on aivan nollassa ja ylämäet olivat tuskaa. Tasaisella kiitäminen sen sijaan oli nautintoa. Kokeilen ehkä toisenkin kerran tänä vuonna.