pioni

pioni

torstai 5. maaliskuuta 2015

Ajatuksia kaupunkisuunnittelusta, osa 587651

No nyt se aurinko paistaa, kirkkaasti ja kuumasti suoraan oikeaan poskeeni ja korvaani. Ihanaa.

Lähdin aamulla käymään keskustassa (talletuspankkiautomaatilla, ne ovat uusi suuri rakkauteni, niillä saa nääs talletettua tavaroiden myymisellä ansaittuja seteleitä tilille laskujen maksua varten, ilman kuluja ja ilman ihmisen kanssa asiointia), piti mennä fillarilla mutta takakumi oli tyhjä. Pääsen paikkaushommiin. Pitää myös vaihtaa toiseen pyörään kesärenkaat ja uudet jarrupalat nykyisten tilalle, jotka ovat lähinnä symboliset. Minulla ei ole mitään pyöränhuoltoa ym. likaisia töitä vastaan, mutta ahtaassa kerrostaloasunnossa niitä on ärsyttävää tehdä, kun sitä likaa päätyy kaikkialle. Eilenkin kun toin pyörää hississä tänne kotiin ja se oli siinä pystyasentoon nostettuna, niin satuin vilkaisemaan jotain sellaista kohtaa siinä, jota ei yleensä tule vilkuiltua ja johon kertyy ällöttäviä määrää likaa, ja päätin että fillari tarvitsee kunnon kevätpesun. Mutta missä minä sen teen? Kaadan parvekkeella vettä päälle ämpäristä? Niin kai sitten. Minusta kaupunki saisi kyllä tarjota asukkailleen pyöränpesupaikkoja, onhan matonpesupaikkojakin.

Ilmeisesti saan nyt jatkaa kirjoittamista. Eräs kävi istumassa tässä näppäimistöllä muina kissoina noin kymmenen minuutin ajan. Oikeastaan ehdinkin siinä välillä unohtaa, mitä piti vielä kirjoittaa. Ei tainnut olla mitään kovin tärkeää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti