pioni

pioni

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Pöyristynyt pyöräilijä

Ostin lapselle nettikirpputorilta kevätkengät neljällä eurolla (huima löytö, sillä ne ovat rutkasti paremmassa kunnossa kuin olin uskaltanut toivoa). Hain ne myyjältä polkupyörällä, joten tänään tuli hankittua edes hieman liikuntaa ja auringonpaistetta. Myin toisella nettikirpputorilla vanhan työpöytäni kolmella eurolla, joten talouspuolella jään miinukselle.

Kenkäreissulla hoidin myös ruokaostokset. Asioin yleensä K-kaupoissa, mutta nyt Prisma oli matkan varrella. Marketit ovat minusta melko vastenmielisiä paikkoja ja jostain syystä Prismat vielä erityisesti. Myytiin sielläkin sentään juustoa ja vihanneksia, joten saamme tänään ruokaa. Kassa pakkasi minulta mitään kysymättä hiivan erilliseen vihannespussiin. Siis sen pienen hiivakuution joka maksaa kai enintään 20 c. Miksi? Tapanani on kieltäytyä aina kassalla tarjotuista "pienistä pusseista". Kyllä minä osaan pakata hiivan ostoskassiini (tässä tapauksessa reppuun) niin, ettei se lytisty ja tursua paketistaan muita ostoksia sotkemaan, kiitos vain. Ilmeisesti näytän jotenkin vähä-älyiseltä. Pöyristyin ja päätin pysyä entistä kauempana S-ryhmän kaupoista.

Pöyristyksen myötä unohdin pysähtyä kotimatkalla puistonpenkille istumaan. Haluan syylliset vastuuseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti