Viherrystä

Työnhakuvalmennus päättyi. Tänään pelasimme sellaista lautapeliä, jossa simuloitiin työhaastattelua: jokainen neljästä pelaajasta joutui vuorollaan vastaamaan korttipakasta vedettyihin kysymyksiin ja muut pisteyttivät vastauksia. Pisteiden mukaan pääsi sitten etenemään pelilaudalla. Tarpeettoman julmaa, ja sanon näin tietysti vain siksi, että jäin omassa ryhmässäni viimeiseksi. Muut ryhmäläiset vastailivat mielestäni lyhyesti ja ytimekkäästi, itsevarman oloisesti. Minä emmin, kiertelin ja kaartelin, päässä löi tyhjää ja hain koko ajan muiden katseista merkkejä siitä, että olen sanonut edes jotain oikein. Onko mikään ihme, etten saa töitä?

Saimme kotiin tällä viikolla pienen sipauksen vihreää. Sosiaalisessa mediassa kerjääminen tuotti jälleen tulosta, ja kaksi kaveria antoi pistokkaita omista kotiviidakoistaan. Kiitos. Eivät kyllä varmaan olisi antaneet, jos tietäisivät viherpeukaluuteni todellisen tason. Kastelun muistaminen on minulle lähes mahdoton tehtävä. Ehkä asetan puhelimen muistuttamaan asiasta. Pidän viherkasveista, mutta sen jälkeen kun havaitsin kissojen mieltymyksen niihin, en ole jaksanut paljoa kasveihin panostaa. Onneksi olen kuitenkin ollut sen verran tarkkana, että tiedän muutaman sellaisenkin kasvin, joka ei naukujille kelpaa. Hävitin joka tapauksessa edellisestä kodista kaikki viherkasvit joskus viime vuoden lopulla, kun olin jo aika varma siitä, että muutto on edessä. Uusi alku, siis. Täysin kasviton koti on visuaalisesti jotenkin köyhä; orgaaniset elementit ovat mielenkiintoisempaa katseltavaa kuin elottomien esineiden suoraviivaisuus, niin paljon kuin suorista viivoista tykkäänkin.

Edessä on viikonloppu ja lapsen isä tulee tänne sitä viettämään. Minua jännittää, mihin suuntaan meidän välisemme kanssakäyminen on kehittynyt. Jotenkin odotan pelonsekaisin tuntein sitä vaihetta, kun hän on kamalan vihainen minulle eron vuoksi. Ajattelen jostain syystä, että sellainen vaihe on väistämätön, jopa toivottava, etteivät asiat pääse patoutumaan liikaa. Suurempi pelko onkin kai itse asiassa se, että hän ei kykenisi ilmaisemaan kiukkuaan ja kaatamaan sitä minun niskaani sanallisesti, vaan minä tai lapsi saisimme jollain muulla tavalla kärsiä sen seurauksista. Nämä taitavat kyllä olla vähän pidemmän aikavälin kysymyksiä.