pioni

pioni

tiistai 12. toukokuuta 2015

Toinen pääsiäinen

Minun pitäisi varmaan lisätä tähän blogiin tavarat -tagi. En oikeastaan ymmärrä, miksei sellaista ole. Siitä tulisi oitis eniten käyttämäni tagi. Enhän minä juuri muusta kirjoitakaan kuin tavaroista; tavarat ja niiden liikuttelu ovat selvästi minulle pakkomielteitä. Ehkä kuitenkin harkitsen vielä päivän, ei saa tehdä hätäisiä ratkaisuja.

Selvisin kuin selvisinkin kotimatkasta sunnuntai-iltana. Mielialalääkkeen vieroitusoireet olivat silloin ehkä pahimmillaan. Pelkäsin olevani riski liikenteessä, sillä jokainen katseen uudelleenkohdistus ja jokainen tuulilasinpyyhkimen pyyhkäisy aiheutti humahduksen korviin ja silmien sumenemisen puoleksi sekunniksi. Samoin jokainen ääni (muu kuin auton tasainen melu). Annoin lapsen nukkua melkein koko matkan, koska hänen äänensä olisi pahentanut tilannetta radikaalisti. Päätin, että tämä jää laitimmaiseksi kerraksi kun unohdan lääkkeet matkasta. Päätin myös, että en vielä pitkään aikaan edes harkitse lääkityksestä luopumista. Kun pääsimme Turkuun, haimme iltapalaksi grilliltä makkaraperunat. Sitten olimme molemmat kärttyisiä, riitelimme loppuillan ja menimme liian myöhään nukkumaan. Huonoa elämää kerta kaikkiaan.

Toisaalta olen jo tänään ehtinyt miettiä, että kaipaan vähän sitä lääkitsemätöntä itseäni. Sitä, jolla on tunteet. Jossain vaiheessa tajusin sunnuntain itkukohtausten tuntuvan niin oudoilta siksi, etten ole itkenyt moneen kuukauteen. Ei mitään järkeä: pitkä parisuhde päättyy, ihminen jää yksinhuoltajaksi ja on työtön ja rahaton, muttei tirauta kyyneltäkään. Välillä on vaikeaa sietää tietoisuutta siitä, että en ole oma itseni, mutta vaikeampaa (muistaakseni) on sietää sitä, millainen oma itseni on. Voi kun löytyisi joku välimaasto, johon pääsisi samalla tai vähemmällä rahalla kuin tähän lääkkeillä luotuun, lopulta aika kolkkoon, turvapaikkaan.

Kissa 1 satutti viikonloppuna tassunsa. Hän oli tullut sunnuntaina aamuyöllä ulkoa ontuen ja surkeana. Koko sunnuntain hän nukkui ja kun nostin hänet koppaan kotimatkaa varten, alustassa oli veriläikkiä. Eilen tarkemmassa (rapsutteluksi naamioidussa) tutkimuksessa kävi ilmi, että hänellä on paljon pieniä haavoja etujaloissaan ja kyljissään. Ei yhtään niin isoa, että niistä tarvitsisi huolestua. Mutta vasemman etutassun asento on vähän hassu. Huomenna pitää ehkä mennä lääkäriin, ellei ihmeparantumista tapahdu. Missähän kiipelissä naukuja on yöllä ollut? Tarvitsisimme kyllä molemmat jonkinlaista kriisiterapiaa. Aina lapsista on päänvaivaa.

On a happier note: Minulle jäi pääsiäisestä kalvava olo, että en saanut tarpeeksi mämmiä. Äiti on ilmeisesti ajatustenlukija, sillä hän oli ostanut yli oman tarpeen ja jääkaapista löytyi vielä pari tuokkosta, kotiintuomisiksi asti. Nam, kermaa ja sokeria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti