pioni

pioni

maanantai 12. tammikuuta 2015

Jäällä

Ai niin, kävimme eilen luistelemassa. Kerta oli sekä minulle että puolisolle ensimmäinen neljään vuoteen - tuolloin lapsettomina kävimme jäällä aika ahkerastikin, koska silloiselta kotiovelta oli luistelukentälle noin 20 metrin matka. Erilaiset luistelutaustamme olivat kuitenkin taas eilen melko ilmeiset: minä hengästyin heti, kun jouduin luistelemaan hetken vastatuuleen ja korkoihin tottumattomat jalkateräni huusivat kivusta jo viiden minuutin jälkeen (juu, tiedän että ne luistinten korot ovat noin kaksisenttiset). Nuorempana jääkiekkoa jollain korkeahkolla tasolla x pelannut puoliso kiersi radan yli puolta nopeammin kuin minä ja liikkui muutenkin luistimilla aika sulavasti, kun minä keskityin kaatumisen välttelyyn. Hauskaa se kuitenkin oli, ja myös lapsi oli ensi kertaa luistimilla. Lastenluistinten vuokraus maksaa lähiradallamme euron ja itse luistelu on ilmaista, joten voimme käydä siellä vaikka pari kertaa viikossa koko lopputalven ja päästä silti reilusti halvemmalla kuin ostamalla parin luistimia, jotka kuitenkin mahtuisivat vain tämän talven. Ilmeisesti kokeilusta ei jäänyt traumojakaan, koska lapsi kysyi jo heti eilen illalla, voidaanko mennä taas luistelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti