pioni

pioni

perjantai 2. tammikuuta 2015

Luovuudesta, pukemisesta ja lukemisesta

Olen töissä tapahtuneen johdosta jatkanut nyt pari päivää sen äimistelyä, millaisia huijareita tähän maailmaan mahtuu. Ne, joille olen asiasta kertonut, ovat olleet sitä mieltä, että ratkaisuni lopettaa työt alkuunsa oli oikea. Te-keskuksellekin riitti tässä vaiheessa ilmoitus tilanteesta ja he pyytävät tarkempaa selvitystä vasta myöhemmin, joten voinen sulkea asian hetkeksi mielestäni. Paitsi että uusia töitä pitää tietysti etsiä.

Minulla on oikeastaan sellainen olo, että minun kuuluisi tehdä jotakin siihen käymääni kurssiin liittyvää työtä, jotakin mikä liittyy luoviin aloihin ja ehkä markkinointiin. Tunne on tietysti ollut minulla jo vuoden verran (vuosi sitten päätin kurssille lähteä), vain voimakkuudeltaan vaihtelevana. Aivan kuin saisin välillä ympäristöstäkin vihjeitä siitä, että voisin tehdä jotakin luovaa työkseni. Mutta voisinko? Osaisinko? Kurssilla kävi selväksi ainakin, että useimpia alalla käytettäviä tietokoneohjelmia en osaa käyttää (siis en lainkaan, edes alkeita) ja se rajaa pois jo monta sellaista ammattia, joista voisin periaatteessa olla kiinnostunut. No, tuollaisia asioita tietysti myös oppii erilaisilla kursseilla, mutta entäpä jos haluaisi tehdä asiat "vanhanaikaisesti"? Haaveilen kai jossain määrin sellaisesta, että voisin olla eräänlainen vanhojen taitojen ja manuaalisen tekemisen saareke digimaailman keskellä. Mutta mitä hittoa minä sitten tuottaisin? Jotain taidettako? Elääkö sillä? Tarvittava hulluus minusta kyllä löytynee, mutta luultavasti sitten antautuisin niin luovan puoleni vietäväksi, että lyhyen ajan kuluttua olisin kaikesta vieraantuneessa tilassa, jossa tarvitsisin liudan apureita ja assistentteja hoitamaan kaikki normaaliin elämään kuuluvat asiani. Olen nääs surkea arjen ja luovuuden yhdistämisessä. Minua on kyllä alkanut kiehtoa ajatus yrittäjyydestä, mutta en minä sitä kuitenkaan uskalla toteuttaa, kun en keksi riittävän varmaa myyntiartikkelia. Mikä ihme minun ongelmani oikein on?

Olipa monta kysymystä.

Lapsella on ollut voimakas tahtoikä jo alkusyksystä saakka. Tuossa vuoden viimeisinä päivinä huomasin useaan otteeseen miettiväni tyytyväisenä, että nyt se taitaa vähän olla helpottamassa, kun monet päivittäiset asiat näyttivätkin sujuvan aivan yhteisymmärryksessä. Viime kuukausina esimerkiksi ulkovaatteiden pukeminen on ollut kuin munankuorilla kävelemistä: lapsi on halunnut asiat tehtävän aivan tietyllä tavalla ja tietyssä järjestyksessä, apuakin haluten mutta sen kuitenkin torjuen. Katastrofi on ollut valmis joka kerta, kun kengän tarranauha on laitettu kiinni jo ennen toisen kengän pukemista jalkaan tai jos toinen rukkanen on ollut lattialla eikä pukijan polvien välissä kun toista puetaan. Mutta ei näemmä enää. Tosin uudenvuodenaattona sain huomata, että tämä totuus pätee vain minun kanssani: kun puoliso tuli kotiin, alkoi vanha tuttu show, joka toistui jokaisen pukemisen ja riisumisen ja käsienpesun ja ohjatun toiminnan yhteydessä. Mutta ajattelen, että se on puolison asia. Oma tahtohan on lapsen irrottautumista aikuisesta. Ei hän tietenkään voi irrottautua kaikista yhtaikaa, ja on kai luonnollista, että lapsen viikonloppuihin rajoittuva yhdessäolo puolison kanssa ei juuri anna tilaa samanlaiselle suhteen kehitykselle kuin minun kanssani. Nyt pitää vain jonkin aikaa tasapainoilla sen kanssa, että lapsella on niin erilaiset suhtautumistavat meihin.

Eilen aloin pitkästä aikaa lukea kirjaa. Oikeasti pitkästä aikaa, sillä taukoa on tainnut olla vuosi ja silloisenkin lukemiseni jätin kesken - lapsen syntymän jälkeen minun on syystä tai toisesta ollut erittäin vaikeaa keskittyä kirjoihin (oikeastaan mahdotonta, ehkä juuri sen taipumukseni vuoksi, että kirjoihinkin haluan uppoutua täysillä ja lukea ne mieluiten parissa päivässä kokonaan - pikkulapsiperheessä sellaista mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ollut). Nyt tosin kyse ei ole fiktiosta, ehkä se on ratkaiseva tekijä. Luen Stephen Fryn muistelmien kakkososaa Fryn aikakirjat ja nyt sitä vilkaistessani huomaan, että kirjanmerkki on jo lähes puolenvälin kohdalla. Pidän sekä kirjoittajasta (jo Jeevesin ajoista) että kirjoitustyylistä. Päätin käyttää Fryn muuhun tuotantoon kirjakaupan lahjakortin, jonka jo toissa jouluna sain lahjaksi, mutta jolle en ennen tätä ollut keksinyt käyttöä epäonnistuneen sijoituksen pelossa. Ehkä käyn jo huomenna kirjaostoksilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti