Tuoli

Tämä vuodenaika näkyy minussa silläkin tavalla, että tulee hirveä tarve tehdä kodille jotakin. Tällä kertaa näköjään erityisen voimallisesti. Siitä sohvasta haaveilen tietysti edelleen. Mutta viimeisen viikon aikana olen alkanut myös mielessäni siirrellä huonekaluja. Joitain olen jo konkreettisesti mittaillut.

Meillä on muutama äärimmäisen ärsyttävä (ja ruma) jämähuonekalu, jotka ovat vain tiellä ja joita ei oikeasti tarvita. Esimerkiksi puolison valtava toimistotuoli, jonka minä haluaisin myydä kun emme kerran sitä käytä, mutta josta hän ei halua luopua, kun se on niin laadukas. Pah. Kissa kaatoi siihen kerran kukkamaljakon vesineen ja verhoiluun jäi pysyvä läikkä, mutta onhan verhoilutaitoisiakin ihmisiä. Minua ärsyttää, että se vie melkein neliömetrin, siis yli yhden prosentin, asuntomme pinta-alasta, on epäesteettinen ja turha; näillä neliöhinnoilla käyttäisin tilan mieluummin muuhun tai muuttaisin pienempään asuntoon ilman tuota rohjaketta. En uskalla homehtumisen pelossa viedä tuolia vintillekään, kun se ei ole lämmin tila. Tuo tuoli on itse asiassa aika hyvä symboli puolison roolille perheessämme juuri nyt: hän käy välillä kotona pyykkäämässä ja levittelee postinsa ja muut tavaransa pitkin asuntoa, sitten taas lähtee, minä siivoan jäljet, paitsi että aina jää jotain sellaista, mille en oikein osaa tehdä mitään kun se on jotain hänen henkilökohtaisempaa tavaraansa tai krääsää, jonka minä haluaisin heittää roskiin mutta hän ei. Olen vain säilyttäjä. Säilytän asumuksessani pitkin pöytiä toisen ihmisen tavaroita, enkä saa tehdä/tehtyä tästä itseni näköistä kotia, sellaista jossa viihtyisin, vaikka viihtyisä koti on minulle todella tärkeä asia. Tämä on luullakseni yksi aika suuri syy siihen, että olen lakannut viihtymästä myös parisuhteessamme.

En tiedä, onko tämä rymsteeraushalu jotain muuttoon valmistavaa oirehdintaa vai mitä. Halua edes johonkin muutokseen. Yksi ihana ja edullinen (sijainti homioonottaen) vuokra-asuntokin olisi juuri tarjolla. Tällaisia minä pyörittelen mielessäni päivittäin, ja mitään en kuitenkaan tee. Toiveajattelu lienee kyseessä: jospa en haluakaan erota enää, kun vain saan siirrettyä tuon lipaston tästä huoneesta toiseen?

Huomasin, että blogia on käyty katsomassa hieman yli viisisataa kertaa. Puolet määrästä saattaa hyvinkin olla minun omia käyntejäni (en tiedä, miten tämä sivusto niitä laskeskelee), mutta onpas silti suuri luku, 500. Vaikka en suuremmin uskokaan yleisöä saaneeni, niin mainitsen nyt kuitenkin, että jos joku tuttu tai tuntematon lukee kirjoituksiani säännöllisesti (tai epäsäännöllisesti, en minä niin välitä), niin hän on myös tervetullut merkitsemään itsensä tämän blogin lukijalistaan. Erillistä kutsua ei kannata jäädä odottamaan, ei tämä ole mikään vip-klubi.