Rakastan perunaa. Keitettyjä perunoita teen harvoin, sillä ne ovat tylsiä vaivannäköön nähden (ehkä enemmän sitten, kun lapsi oppii kuorimaan omansa tai tyytyy kuorellisiin). Mutta kaikki muu (epäterveellisempi) on ihanaa. Voisin syödä paistettuja perunaherkkuja vaikka joka päivä.
Kun perunat leikkaa viipaleiksi, niitä tarvitsee keittää vain kolme minuuttia. Kuiviksi höyrynneet viipaleet voi kipata pannulle kuumaan öljyyn. Mukaan tarvitsee heittää vain suolaa ja pippuria sekä pikkuisen timjamia tai rosmariinia tai savustettua paprikajauhetta. Lyhyen paiston jälkeen perunat voi syödä pastan kanssa tai siihen pannulle voi tekaista munakkaan. (Suustani valuu kuolaa, kun kirjoitan tätä.)
Käy minulle muusikin. Ranskalaiset milloin tahansa. Vain uuniperunaan en ole oikein koskaan päässyt sisälle. Perunaelämässäni ei ole vielä tullut sellaista hetkeä, jolloin olisin tehnyt mieluummin uuniperunaa kuin jotakin muuta.
Perunan lisäksi tämän syksyn lempikasvikseni on fenkoli. Sitäkin vain kääntelen paloina pannulla öljyssä, maustan ja sekoitan makaroniin ja kaadan lautaselle. Kekoon piilotan pari lohkaretta valkohomejuustoa. (Paitani etumus on kuolan kyllästämä.)
Olen yksinkertaisen ruuan ystävä. Niin hyvä ystävä, että syömäni annoskoot johtavat minut vielä turmioon ja ennenaikaiseen hautaan (mutta onnellisena).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti