Olen pari päivää reissussa itsekseni, kun tänään ja huomenna on käymäni kurssin lähiopetusta. Koska olen myös kuumeessa, tämä päivä oli kaiken kaikkiaan aika väsyttävä. Makaan hotellihuoneen pedissä ja ikävöin lasta niin että kirpaisee. Hän on isovanhempien hyvässä hoidossa ja opiskelupäivän ajan keskityin omiin asioihini, mutta näin iltaa kohti ikävä hiipii mieleen ja muistuttaa miten paljon yhtä pientä voi rakastaa. Mietin myös, että olen ollut viime aikoina lapsen kanssa liikaa pinna kireällä. Kireys ei johdu ollenkaan hänestä vaan siitä, että koen oman tilanteeni niin sietämättömäksi. Siksi minulla on asiasta todella huono omatunto. Tämä on myös yksi suurimmista syistä siihen, että pohdin avun hakemista esim. mielialalääkkeiden muodossa.
En ole vieläkään kuullut siitä siivoustyöstä, vaikka haastattelija lupasi soittaa joka tapauksessa; oletan, ettei työtä enää minulle tarjotakaan. Ihmettelen kyllä, miksei mitään tietoa ole tullut, kun haastattelussa kuitenkin kaikki meni hyvin. Joka tapauksessa nyt toivon, että pääsisin haastateltavaksi varastotyöntekijän paikkaan, jota hain tällä viikolla, sillä se työ vaikutti ilmoituksen perusteella sellaiselta, jossa voisin viihtyä, tai jota voisin ainakin sietää.
Kurssilla opettaja puhui tänään oikeinkirjoituksen tärkeydestä. Aihehan tulee lähes alan kuin alan opinnoissa vastaan jossakin kohtaa, joko lyhyesti tai syvällisemmin, nyt oli kyseessä lyhyesti-versio. Opettaja neuvoi panostamaan kirjallisissa tuotoksissa erityisesti yhdyssanojen oikeinkirjoitukseen ja siivitti tätä vielä parilla oikeinkirjoitussäännöllä. Kun joku opiskelijoista sitten kysyi neuvoa johonkin hankalampaan yhdyssanatyyppiin, opettaja ei osannut suoralta kädeltä vastata. En tietenkään osannut pitää suutani kiinni, vaan kerroin oikean vastauksen tiedusteluun, vaikka arvasin jo seuraukset. Noin kaksi sekuntia myöhemmin kuuluikin jostain päin luokkahuonetta tuttu "Me voitaiskin kaikki antaa meidän tekstit aina sulle tarkistettaviksi!". Heh heh, tätä en ollutkaan kuullut ennen. Vastasin tavalliseen tapaan, että sopivaa korvausta vastaan suostun moiseen mielelläni. Naurunremakka päätti keskustelun. Niin, joillekin on tosiaan vieras se ajatus, että ihminen veloittaa rahaa sellaisesta työstä, jonka tekemiseen on saanut muutaman vuoden verran koulutusta.
Törsäsin suklaamuffinsiin, nyt syön sen iltapalaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti