pioni

pioni

lauantai 1. marraskuuta 2014

Kotini on pelotteluvapaa vyöhyke

Tänään onkin sitten pyhä. Ei mentykään kauppaan. Työttömänä ei tule oltua niin kovin hyvin selvillä kalenterista. Onneksi voi keksiä muutakin, vieläpä hauskempaa tekemistä kuin kaupassakäynti.

Ilmeisesti nykyään jotenkin kuuluu juhlia Halloweenia tavalla tai toisella. Jopa päiväkodin pihalla huomasin eilen isompien lasten pukeutuneen noidiksi sun muiksi. Itse en haluaisi tätä juhlaa viettää. Amerikassa silloin toki syödään ihanaa kurpitsapiirakkaa, mutta kyllä minä pystyn piirakkaa syömään ilman erityistä syytäkin.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi niin monet pitävät kauhusta ja pelottavista asioista. Olen menettänyt yöuneni monen todella suositun elokuvan katsomisen jälkeen, ihan vain pelon vuoksi, kun shokeeraavat kuvat ovat jotenkin syöpyneet mieleeni. Sama koskee toki vielä enemmän uutiskuvia, joissa ihmisille tai eläimille on tapahtunut ikäviä asioita. Olen ilmeisesti tavallista herkempi. Lapsen saamisen jälkeen tämä on vielä erityisesti korostunut, sillä mieleen tulee usein myös se, että lapsikin kohtaa ennen pitkää pelottavia asioita ja joutuu käsittelemään ne. Toivon tietysti, että osaisin jotenkin terveellä tavalla olla hänen tukenaan. Muistan omasta lapsuudesta, miten televisio oli päällä melkein aina eivätkä vanhemmat kontrolloineet sitä, mitä me lapset ruudussa näimme. Pelottavia asioita näkyi paljon, mutta niistä ei puhuttu. Joskus äiti kyllä huomasi, että pelkään ja kysyi, mikä pelottaa. Mutta kun en osannut sitä sanallisesti oikein kuvailla, hän hermostui, asian käsittely jäi siihen ja se häiritsi vielä pitkän aikaa.

Tämä kuvista traumatisoitumisen aste riippuu kylläkin myös siitä, miten paljon muita murheita tai pelkoja elämässä on. Järjellä ajatellen tiedän joskus jopa nauttineenikin jostakin jännityselokuvasta, mutta nyt on ollut niin vaikeaa jo niin kauan, että en muista miltä moinen tuntuu.

Nyt on kuitenkin pannukakku uunissa ja mahtavat junarataleikit käynnissä, että sikäli kaikki on tässä päivässä oikeinkin mainiosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti