Puhelinasioita

Työnhakijana oleminen on siitäkin ärsyttävää, että kaikkiin tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin on pakko vastata, koska soittaja saattaa tarjota unelmien työpaikkaa (no, todennäköisesti kuitenkaan ei, mutta periaatteessa). Tänäänkin joku kirjakerhon myyjä oli tikkana liikenteessä heti aamuyhdeksän jälkeen ja tarjosi lastenkirjaa pelkkien postikulujen hinnalla, kuten niin monta kertaa aiemminkin, vaikken ole sieltä ikinä mitään tilannut. Yleensä kyllä heti uskovat, kun sanoo, että juuri nyt ei ole varaa edes siihen postimaksuun. Lehtitilauksia kaupittelevillekin kerron lopettaneeni aiemmat tilaukset rahanpuutteen vuoksi. Toisinaan he kaivavat silloin esiin jonkin vielä uskomattomamman tarjouksen (eikä siinäkään vielä kaikki, ja pihviveitsisetti kaupan päälle), mutta aika harvoin. Voisinkohan saada puhelinmyyjien rekistereihin nimeni kohdalle köyhä-merkinnän, niin eivät suotta soittelisi?

Itsekin pitäisi soittaa yksi puhelu ja varata keskusteluaika sinne psykiatrin neuvomaan paikkaan. Minä vain satun inhoamaan puhelimessa asiointia, etenkin tällaisissa tapauksissa, kun en yhtään tiedä, millaisia kysymyksiä toisesta päästä saatetaan esittää, enkä niin ollen voi suunnitella puhelua etukäteen aloitusrepliikkiä lukuunottamatta. Pelkään esimerkiksi, että minulle nauretaan, että minun ilmoitetaan soittaneen aivan väärään paikkaan tai että en saa ongelmiani kuulostamaan tarpeeksi pahoilta, jotta pääsisin keskustelemaan niistä. Soittoaikaakin on vain tunti joka arkiaamu, joten ei paljon auta, jos saan jonkun rohkeuden puuskan ja uskaltaisin soittaa iltapäivällä. Ymmärrän kyllä puhelinkammon olevan sinänsä melko irrationaalinen, ja pohjimmiltaan siinä on tietysti kyse huonosta itsetunnosta: mitä jos puhelun aikana tulee tilanne, jossa joudun olemaan eri mieltä, puolustamaan omaa näkemystäni tai oikaisemaan jonkin sanomastani syntyneen väärinkäsityksen? Jos teen niin, otan riskin, että vaikutan hankalalta tai sekavalta. Jos en tee niin, koko puhelun lopputulos voi olla muuta kuin mitä halusin ja minulle jää tunne, etten tullut ymmärretyksi. Pitäisi pelätä vähemmän tuota hankalalta vaikuttamista, jo senkin vuoksi etten olisi kuin äitini, jonka on mahdotonta pitää puoliaan ylipäänsä missään asiassa. Listaavatkohan muut tyttäret mielessään asioita, joissa haluavat olla erilaisia kuin äitinsä? Minulla lista on aika pitkä, vaikka äiti on myös monessa asiassa ihan ok.

No kylläpä rönsysi. Pää tuntuu kyllä kaiken kaikkiaan edelleen melko tyhjältä. Ei ole ahdistavia ajatuksia tai tuntemuksia, mutta eipä toisaalta mitään muunkaanlaisia. Turhan tasaista minun makuuni, mutta kuten olen jo tainnut kirjoittaakin, kyseessä saattaa olla vain välivaihe, ja sitä myös toivon.