pioni

pioni

maanantai 24. marraskuuta 2014

Väsynyttä angstia

Väsyttää. Nukuin ihan hyvät yhdeksän tunnin yöunet ja siitä huolimatta makoilin ongelmitta vielä kaksi tuntia lisää aamupäivällä (en tosin tainnut nukkua, vaikka pidinkin silmiä kiinni lähes koko ajan). Jotkut ihmiset kai ovat pahoina masennuskausina melkein koko ajan sängyssä. Minäkin varmaan pysyisin siellä, jos voisin - en varmaan nukkuisi, makaisin vain jotenkin lamaantuneena kuten tänään. Yritän kuitenkin rimpuilla sitä vastaan, että kaikki yksinoloaika menisi maatessa: olen päättänyt ainakin kirjoittaa jotakin tähän blogiin (keksisinpä vielä jotakin, mistä kirjoitaa), selata työpaikkailmoituksia ja tarvittaessa reagoida niihin (selasin jo eikä tarvinnut) sekä tehdä illaksi oikeaa ruokaa.

Aamulla katsoin taas televisiosta uutisia. Pienten lasten äitien pitäisi yhden uutisen mukaan tehdä enemmän osa-aikatöitä, se olisi hyväksi työllisyydelle, valtiontaloudelle ja ties mille. Juu, olen samaa mieltä. Minua vain kiinnostaa, mistä löytyisi edes yksi sellainen työnantaja, joka mielellään palkkaisi pienen lapsen äidin. Uutisessa kerrottiin, että osa-aikatyöhön kannustavia lakimuutoksia on tehty, joten uusi malli on jo teoriassa toimiva - ikään kuin muutos olisi enää kiinni pelkästään perheiden omasta motivaatiosta ja äitien aktiivisuudesta. Minä pitäisin kyllä vähintään yhtä tärkeänä asennekasvatusta työnantajapuolelle sen suhteen, että perhe-elämä ja työelämä eivät ole yksilön elämässä toisensa poissulkevia vaihtoehtoja, ja että pikkulasten äitien palkkaaminen ei ole sellainen valtava riski, jona se tänä päivänä nähdään. Itseltänihän on mm. kysytty työhaastattelussa (tänä vuonna, 2014), miten aion järjestää lapseni hoidon hänen sairastuessaan, poissaoloja tuollaisen syyn vuoksi kun ei katsottaisi hyvällä. Ei paljon naurattanut. Mitä se hyödyttää, että oma motivaatio on kohdallaan, jos on kertakaikkiaan ei-toivottu henkilö työmarkkinoilla omana itsenään?

Aihetta sivuten, ilmoittauduin te-toimiston seitsemänpäiväiseen työnhakuvalmennukseen tammikuulle. Sellaisessa käyminen kirjattiin työnhakusuunnitelmaani viimeksi kun toimistolla olin. Olen luonnollisesti pessimisti sen suhteen, voinko hyötyä tuollaisesta valmennuksesta, koska se ei esimerkiksi muuta mitenkään edellämainittua tosiasiaa, että olen pienen lapsen vanhempi. Toisaalta ei kai minulla parempaakaan tekemistä ole päivisin, ja valmennuksessa käymisestä maksetaan vielä jotakin korvausta muutama euro.

Lumi pysyi maassa kaksi päivää. Eilen oli hyvä lumiukontekosää. Tänä aamuna ukosta oli jäljellä puolitoista kutistunutta palloa ja sadevesikaivoa kohti valuva vesinoro. Lapsi nautiskeli kuitenkin lumileikeistä täysin rinnoin; siinä on jo riittävä syy toivoa valkeaa talvea. Joulumarkkinoilla emme sitten vielä käyneetkään. Puoliso totesi, ettei siihen taida oikein olla aikaa, ja minä en jaksanut esittää eriävää mielipidettä. Olen aika lailla luovuttanut, haluni yrittää saada suhde vielä toimimaan on jokseenkin nollassa. Tuollaisiin tilanteisiin se arjen tasolla konkretisoituu, että tunnen joutuvani tappelemaan itselleni joka ikisen minulle mieluisen tekemisen tai vaikka tavaran ja esittämään pitkän litanian syitä, miksi jokin asia pitäisi tehdä kuten minä haluan. Enkä tiedä onko kyse vain omasta tunteestani vai onko tilanne tosiasiallisesti näin. Tällaisia asioita minun on erittäin vaikea arvioida siksikin, ettei minulla ole ketään, jonka kanssa voisin keskustella niistä. Ei ole myöskään ystäviä, joiden elämään voisin peilata omaani ja tehdä havaintoja siitä, "miten ihmisillä yleensä on". Vaan mistä niitä ystäviä voisi hankkia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti