Siivousfirmasta soittivat juuri ja kutsuivat töihin. Huokaisen kyllä helpotuksesta vasta, kun sopimus on paperilla ja allekirjoitettu. Aloitus on joka tapauksessa uudenvuodenaattona. Arkemme muuttuu siis vuodenvaihteessa ainakin tältä osin. Pitää opetella heräämään (ja herättämään lapsi) puolitoista tuntia nykyistä aiemmin. Ja vaihtaa polkupyörään nastarenkaat. Ja etsiä verokortti, onkohan minulla edes sellaista? Muutunkohan jotenkin siedettäväksi ihmiseksi, kun menen töihin? Niin paljon kysymyksiä. No, nyt on joka tapauksessa melko hyvä mieli.
Eilinen päiväkodin joulujuhla ei ollut aivan sellaista postikortti-idylliä kuin olin ajatellut: lapsi halusi istua tiukasti sylissä koko ajan eikä halunnut, että minäkään osallistun laululeikkeihin. Protestointi kaikkea minun tekemistäni kohtaan oli jatkuvaa ja kovaäänistä. Ymmärsin melkein heti, että tämä oli minun syytäni: en ollut valmistellut lasta tilaisuuteen tarpeeksi hyvin. Hän ei pidä yllätyksistä ja on hitaasti lämpeävä. Olimme toki jutelleet siitä, että juhla on tulossa ja minäkin tulen sinne, mutta en ollut ymmärtänyt mainita, että paikalla on myös paljon muita vanhempia; ihmisjoukko yllätti lapsen ja aiheutti vastareaktion. Olinpas taas huono vanhempi. Illansuussa menimme vielä vanhempainyhdistyksen järjestämään pihariehaan, vaikka satoi kaatamalla. Lapsi pääsi silittelemään ponia, mikä teki häneen valtavan vaikutuksen. Paikalle oli saatu myös poliisiauto, paloauto ja traktori (Massey-Ferguson, kuten lapsi totesi jo puoli korttelia ennen päiväkodin pihaan pääsyä), joissa lapset saivat käydä istumassa. Kotiin tultua piirtelimme ja lapsi pyysi minua piirtämään ponin, ja kysyi myös, voitaisiinko mennä johonkin ponitalliin ja ostaa hänelle poni. Voitaisiinpa, se oli minustakin varsin terapeuttisen oloinen eläin.
Eilen ja tänään olen tuhlannut aikaani pelaamalla näitä kertakaikkiaan koukuttavia ja vaikeita Relaatio-sanapelejä tuntikausia. En suosittele ihmiselle, jonka pitää saada muutakin tehtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti