Yksinkertaisuudesta

Minulta kysyttiin eilen, mistä blogini nimi on peräisin, enkä oikein osannut selittää sitä (niin lyhyesti kuin oli tarpeen) ja sitten jäin miettimään asiaa. Jossain alkupään kirjoituksessa olen tainnut mainita, että pyrin yksinkertaistamaan elämääni. Tänä aamuna huomasin puntaroivani, miten tämä yksinkertaistaminen on tähän mennessä sujunut. No, ei aivan täydellisesti mutta aloittanut olen kuitenkin. Kaiken takanahan on omalla kohdallani sellainen yleinen maailmantuska ja kasvava huoli maapallosta, ihmisen tyhmyydestä ja tulevaisuudesta. Tämä huoli on paisunut noin sataviisikymmenkertaiseksi sen jälkeen, kun sain lapsen. Olen ollut kerta kaikkiaan helppo saalis kaikenlaisille pehmeiden ja ekologisten arvojen tyrkyttäjille - vaikka itse tietysti ajattelen, että olen noiden arvojen joukosta osannut kuitenkin valita pelkästään älykkäälle ihmiselle sopivia. Joka tapauksessa olen tehnyt muutoksia, jotka ovat mielestäni vieneet elämääni parempaan suuntaan, kohti sitä yksinkertaisuutta. Ei pidä kuitenkaan sekoittaa keskenään yksinkertaisuutta ja helppoutta. Monet näistä muutoksista ovat minulle tavalla tai toisella vaivalloisia; ajattelen kuitenkin, että niiden ansiosta jätän jälkeeni mahdollisimman vähän roskaa (fyysistä tai muunlaista) kun poistun tästä elämästä, ja se on viime kädessä ainoa tavoitteeni. Kyse on sellaisista konkreettisista asioista kuin siirtyminen kasvispainotteiseen ruokavalioon, asuinneliöiden vähentäminen, sähkön ja veden säästäminen, tavaroiden hankkiminen käytettyinä tai eettistä tuotantoa harjoittavilta pienyrittäjiltä jne. Ei-materialistisella puolella koen tekeväni hyvää esimerkiksi kasvattamalla (tieteellisistä lähteistä) ymmärrystäni ihmisen mielen toiminnasta ja erilaisista yhteiskunnan lainalaisuuksista, sillä lapsenihan jää tänne minun jälkeeni joka tapauksessa ja hänelle toivon toki hyvinvointia, mutta myös tietoa joka auttaa hankkimaan hyvinvoinnin vastuullisella tavalla.

Kamalaa hippitouhua, sanoisi puoliso, ja sanon minäkin kyllä vähän, sillä tavallisesti mietin näitä asioita paljon arkisemmalla tasolla - onko varaa mantelimaitoon vai onko pakko ostaa lehmänmaitoa, jne.

Kuusi yötä jouluun on - tosin meidän joulukalenterimme mukaan seitsemän. Huomasin nimittäin äsken, että olemme ilmeisesti viimeisen viikon ajan availleet luukkuja aina päivän myöhässä. Se, että asiaintila sai jatkua näin pitkään, kertonee jotain jouluinnostukseni määrästä. Ja lapsihan ei vielä osaa numeroita niin hyvin, että olisi huomannut. Häntä tuskin haittaa se, että saa avata tänään kaksi luukkua.