Sture Fjäder sanoi tänään Aamu-tv:n haastattelussa, että jos ihminen on ollut yli vuoden poissa työelämästä, niin hän ei sinne todennäköisesti enää palaa. Jaa, toivoisin kyllä, että tästä saa olla eri mieltä. Millaistahan ihmistä Sture mahtaa päässään ajatella, kun hän ajattelee pitkäaikaistyötöntä? Ei varmaankaan kolmekymppistä maisteria, joka hakee töitä aktiivisesti? Ehkä kuusikymppistä entistä hitsaajaa, joka odottelee eläkepäivien koittoa tyytyväisenä ja käy pari kertaa vuodessa pakotettuna näyttäytymässä te-toimiston turhautuneelle virkailijalle, joka merkitsee ihmisen tietoihin, että naama on nähty ja työnhaku jatkuu? Todellisuudesta vieraantuminen taitaa tosiaan olla melko yleistä ns. herrojen keskuudessa. Siellä ajatellaan työttömyyden olevan vain suurten ikäpolvien ongelma, ja että vuoden työttömänä ollut on jo todella syrjäytynyt hylkiö. Loukkaannuin vähän, sillä haluaisin kyllä ajatella, että minulla voi vielä olla toivoa työ- ja muuhun elämään palaamisen suhteen.
Meillä on keittiössä radio, jossa raikaa yleensä makuni mukaista rock-musiikkia soittava paikallisradiokanava. Eilen viritin laitteen Jouluradion taajuudelle, kun muistin sen olemassaolon. Viime vuosina olen päässyt Jouluradiota kuunnellen mainioon tunnelmaan, jouluvalmistelut ovat tuntuneet oikein mukavilta ja koko kuukausi on edennyt miellyttävän verkkaisesti. Heräsin nyt jotenkin siihen, että arkipäivät käyvät vähiin, mutta tänä vuonna ei tunnu vieläkään yhtään joululta. Miten voisikaan tuntua, kun käytän edelleen samoja kenkiä ja takkia kuin syyskuussa? Toisin sanoen ei ole talvi. Siellä joulumarkkinoillakaan en ole vielä käynyt, tai tuntenut juurikaan pahaa mieltä siitä, että en ole käynyt. Äsken aloitin joulukorttien kirjoittamisen, tai siis valitsin (ostamistani valmiskorteista) omille sukulaisilleni sopivat kuva-aiheet ja kirjoitin saajien nimet ja osoitteet. Kortin vasempaan reunaan kirjoitettavaa tervehdystä pitää vielä miettiä. Puoliso valitkoon itse sukulaisilleen sopivat kortit. Inventoin myös keittiön kuiva-ainekaapin joululeipomuksia silmälläpitäen. Jouluisuus ei vielä lisääntynyt sanottavasti. Kai se vain on niin, että joulun tunne tulee vasta, kun sen eteen tekee jotakin (vaikka maustekakun). Tämä työttömyys selvästi ruokkii laiskuuttani.
Innolla tosin odotan huomista, kun päiväkodilla vietetään joulujuhlaa, ensin aamulla lapsen omassa ryhmässä lauleskellen ja vielä illansuussa koko päiväkodin pihariehassa. Ainakin aamulla tarvitsen mukaan suurehkon kasan nenäliinoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti