Minulla oli tänään parikin sellaista oivalluksen hetkeä, jolloin tajusin jonkin omasta mielestäni kovinkin relevantin seikan tahi syy-seuraussuhteen omasta historiastani ja ajattelin, että tämän haluan kirjoittaa blogiin. Arvatkaa muistanko niitä asioita enää.
Köyhyys vaivaa edelleen: rahaa ei ole vieläkään tullut sen enempää palkan kuin työttömyyskorvauksenkaan muodossa. Pelkään, että alan olla velkaa sinne sun tänne. Olen myynyt jo pari aika rakasta vaatekappaletta, koska niillä sattui olemaan myös hieman rahallista jälleenmyyntiarvoa. Kaappini on kohta tyhjä. No ei ole. Mutta ei siellä kyllä mitään ns. päällepantavaa ole.
Viikonloppu oli jotenkin raskas. TT oli meillä, emmekä keskustelleet oikein mistään. Minä mietin jatkuvasti, miten hänen idänreissunsa oli mennyt, mutta en toisaalta halunnut tietää, joten en kysynyt asiasta mitään. Enkä osannut sitten muutakaan puhua. Toisaalta oli taas ihan mukavaa ulkoilla yhdessä leikkipuistossa ja käydä kahvilassa. En tiedä. On vaikeaa pysyä kovana ja päästää irti, mutta ulospäin näytän varmasti nimenomaan kovalta, kylmältä ja tunteettomalta.
Olen kyllä selvästi jo jossain määrin tottunut siihen, että saan päättää itse tekemisistäni ja kaikesta. En niin millään haluaisi joustaa yhtään mistään. Lauantaina keitin iltapuuroa lapselle ja piti keittää myös aikuisille, mutta koska ainekset olivat vähissä, puuroa riitti meistä vain toiselle. Minä olisin halunnut sen, tietysti, mutta teeskentelin, etten välitä ja annoin TT:n syödä sen. Mielessäni vihoittelin kovasti TT:lle, mutta eihän hän tehnyt mitään väärää. Jotain sellaista hänessä vain on, mikä saa minut työntämään omat toiveeni jonnekin piiloon. Sen huomaaminen nyt viikonloppuna muutamaankin otteeseen teki tavallaan hyvääkin, vahvistaahan se ajatusta siitä että ero oli oikea ratkaisu. Still, I couldn't help but wonder, kuten Carrie Bradshaw kirjoittaisi, tekisinköhän minä samoin kenen kanssa tahansa? Ja miten hitossa minä voisin oppia siitä pois, ellen ole vielä oppinut?
Hyvää viikonlopussa olivat mm. opiskelukaverini (ensimmäisestä pääaineestani) E:n valmistujaiset, joissa kävin yksin. Juhlat olisivat jatkuneet boolin merkeissä illalla, mutta minä tein rohkeasti vierailuni jo iltapäivällä, kun kaikki muut vieraat olivat juhlakalun sukulaisia. Olen aika ylpeä siitä, että uskalsin. Söin tietysti hermostuksissani liikaa kakkua, mutta kun se oli niin hyvää. Töksähtelevää keskustelua vältellessäni rapsuttelin myös yhdessä vaiheessa kissaa ja vaatteeni olivat lopulta aivan karvojen peitossa. Niin se ihmisen todellinen olemus tulee esiin, vaikka sen olisi kotoa lähtiessä koettanut miten kammata (teippiharjata) piiloon. Minä olen kissankarvainen turpea herkkuperse eikä siitä näköjään mihinkään pääse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti